Kohti parempaa...
Vappu on ohi ja kipuilukin alkaa olla jo takanapäin. Ei mitään erityistä siis sillä rintamalla. Vappu oli mukavan hiljainen kun ei tarvinnut keskustassa jonotella baareihin ja sai vaan olla. Tosin meni sitten vähän nukkumiseksi sekin ilta tai alkuyö. Ensimmäistä kertaa elämässäni nukahdin kesken korttipelin. Tämä ikävä sattumus johtui todennäköisesti siitä, että seuraavana päivänä totesin olevani jälleen kerran kuumeessa. Tällä kertaa kuume olikin korkeampi ja painoi minut ihan petiin. Nyt olo alkaa olla taas parempi, vaikkakin lämpöä on vieläkin vähän. Olen kuitenkin kovasti paranemassa.
Muutenkin olen taas saanut edes jotakin aikaiseksi. Olen edes inasen yrittänyt jotakin koulutöiden suhteen ja tehnyt sitten vähän enemmän Traconin suhteen. Ehkä minusta sittenkin on vielä johonkin.
Kaikin puolin nyt alkaa taas olla ihan hyvä olla. Suvi tuli eilen (viettämään sairaslomaa) ja viipyy pitkään ja muutenkin on ihan mukavaa. Ilmoitin sijaisrekisteriinkin, etten ole tällä ja ensi viikolla käytössä. Ehkä minä tästä saan elämäni järjestykseen ja kaiken pakollisen tehtyä. Eiköhän, eiköhän. Tämä on taas tällainen "huominen on toivoa täynnä"-olotila. Saa nähdä miten sitten oikeasti.

1 Kommentit:
Very pretty site! Keep working. thnx!
»
Post a Comment
<< Home