Yritystä

Tänään olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä vaikka mitä. Yön nukuin todella huonosti ja se lisäsi hieman haastetta tähän yritykseen. Ja osittain pilasikin sitä, sillä nukuin päikkärit. Vaikka minun piti olla TOSI ahkera.

Väsäsin harjoittelun raporttia lähes koko päivän. Kuivaa tekstiä, mutta sainpa sen sentään alkuun niin ei tarvitse taas miettiä sitä ettei olisi tehnyt mitään. Paljon enemmän sitä olisi kuitenkin ollut hyvä saada tehtyä. Mutta pitää olla tyytyväinen siihen mitä on.

Tämän lisäksi sain itsestäni irti sen, että kirjoitin ylös kaiken mitä minun pitäisi huomisessa Tracon-tapahtuman kokouksessa yrittää muistaa sanoa. Yllättävän paljon asioita kertyi listaani. Ja hyvä niin. Mietin myös sitä milloin minussa alkavat näkyä ensimmäiset paniikkioireet. Todennäköisesti, ja toivottavasti, vasta syksyllä. Lähempänä itse tapahtumaa.

Lisäksi olen miettinyt tänään muutakin yrittämistä. Että mihin kaikkeen sitä yrittää nyt kovasti pyrkiä, millaiseksi elämäänsa ja omaa oloaan tehdä ja millä tavoilla. Mietin sitä, että yritänkö valmistua keväällä ja jos/kun yritän, mitä minun pitäisi tehdä sen eteen. Ja kykenenkö tekemään sen kaiken. Sitä tekemistä nimittäin on enemmän kuin paljon. Sitten muusta olemisesta mietin sitä, että mitäköhän minä haluan ja millä keinolla haen sitä? Välillä (lue usein) minusta tuntuu siltä, että teen vain niin kuin sattuu tuntumaan mukavalta. Tarvitseeko sitä edes miettiä ja pähkäillä pää sauhuten mitä sitä haluaa itseltään tai muilta tulevaisuudessa? Missä sitä on viikon, kuukauden tai vuoden päästä? Mitä tapahtuu?

Minä vaan olen olooni tällä hetkellä hurjan tyytyväinen. Kaikesta huolimatta sitä välillä tuntuu siltä, että ei saisi olla. Ympärillä on niin paljon kaikkea ikävää ja kurjaakin. Eikä sitä aina tiedä miten oman elämänsä ja olonsa osaisi kertoa muille.