Välittämisestä

Välittäminen on joskus vaikeaa. Ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vaikka yrittää parhaansa niin silti voi olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi vai voiko? En osaa itse vastata tuohon. Toisaalta minulla on selkeä käsitys siitä, että välittäminen on aina hyvästä. Se että itse välittää ja se, että tuntee että itsestä välitetään. Miten se voisi olla pahasta? Ehkä kyse onkin siitä millä tavalla milläkin hetkellä pystyy välittämisensä osoittamaan.

Ehkä minä pystynkin näkemään asian vain omalta kantiltani. Kun minulla on huono olo minua helpottaa se, että joku osoittaa välittävänsä. Vaikka se voikin olla vaikeaa. Tiedän, että olen silloin kiukkuinen, välttelevä enkä varmasti sano sitä mikä mieltäni vaivaa. Kuitenkin juuri tuollaisissa tilanteissa se, että joku jaksaa silti olla lähettyvillä eikä heti häviä voi olla oloa helpottava tekijä. Kaikilla tilanne ei välttämättä ole samanlainen. Toisaalta minä olen muutenkin ihminen, joka odottaa ja toivoo toisten osoittavan selkeästi välittämisensä. Minulle on tärkeää se, että minulle puhutaan ja se, että asioista puhutaan. Sanotaan jos tykätään.

Olen sitten miettinyt myös sitä, että osaanko itse osoittaa ihmisille, että välitän. Ehkä, sillä tuskin muuten minulle puhuttaisi, minua kutsuttaisi kylään tai mitään muutakaan. Mutta ei sitä aina voi tietää. Toisinaan sitä iskee epävarmuus kaikkeen. Mistä tietää kuka on todellinen ystävä? Ja mistä tietää kuka oikeasti välittää? Ei ole kiva jos sen voi kokea vasta sitten kun asiat ovat huonosti (kuten laulussa sanotaan "kuka jäljelle jää").

Ehkä tämän tekstin tarkoitus oli sanoa kaikille jotka tunnen, että "hei, minä välitän sinusta". Sillä minä oikeasti välitän. Välillä tuntuu, että välitän hurjan paljon niistäkin joita tuskin tunnen. Liikutun ja suren ja iloitsen jos saan kuulla jotakin syytä. Eikö sekin ole välittämistä?