Puuhailua

Minulla oli suunnitelmissa kirjoittaa tänään pitkä selonteko siitä mitä kaikkea olen tässä puuhaillut. Mutta nyt olenkin koko päivän lähinnä loikoillut ja nyt lentopallon jälkeisen suihkun jälkeen minulla on lähinnä sellainen olo, etten tiedä mitä noista puuhailuista pitäisi ylipäänsä sanoa. Nehän ovat jo mennyttä aikaa, eikö katse pitäisi pitää tulevassa? Nooh, pieni kertaus tuskin häiritsee ketään.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sain taas pitkästä aikaa oikein kunnon migreenikohtauksen. Siinä menivät sitten torstaiaamun suunnitelmat aivan uusiksi, mutta selvisin sentään jaloilleni puoleen päivään mennessä ja olin kykenevä lähtemään laivalle.

Laivalla oli ihan kohtuullisen mukavaa. Lähinnä se 15 hengen tyttöpoppoo, jolla olimme liikenteessä oli varsin mukava, mutta ne kaikki muut... No, hyvä on, laivalla oli varmasti mukaviakin ihmisiä. Mutta kun ne näkyvimmät ja äänekkäimmät ovat niitä känniääliöitä. Laivalla on kivaa, mutta sieltä on ehdottomasti kivempi päästä pois.

Laivamatkailun jälkeen oli luvassa viikonloppu turussa. Conklaavi oli ja meni, melko vähäisen ohjelman merkeissä tosin. Mutta ihan mukavaa oli sielläkin. Turun mukavinta antia oli minusta kuitenkin olla tuttujen ihmisten seurassa. Olla vaan. Etenkin perjantai-ilta, jolloin tyhjennettiin viinipullo, rakennettiin junarataa ja ihmeteltiin väsymystä oli varsin mukava. Sitä oli ehtinyt kaivata laivamatkan aikana.

Nyt on sitten löhöily jälleen takana ja pitäisi tarttua työhön, mutta kuten tämäkin päivä osoitti, olen vähän saamattomalla tuulella. Kulutin päiväni lähinnä nukkumalla yhtä vierailua ja lentopalloilua lukuunottamatta. Huomenna pitäisi olla taas jo jotain tekstiä valmiina, joten voin ehkä arvata missä merkeissä tämä yö kuluu. Ellen sitten saa päähäni, että saisin muka itseni aiakisin ylös ja tekemään jotain ennen kouluun lähtemistä. Saa nyt nähdä. Toisaalta huomenna ei ole mitään erityistä tarvetta olla huippu pirteänä kun pelikin peruttiin. Snif. Täytyy nyt vain toivoa, että peli saadaan jossakin vaiheessa aikatauluristiriidoista huolimatta edes päätökseen. Nämä tällaiset pelien kesken loppumiset saavat taas miettimään, että pitäisiköhän sitä ottaa taas itselle projektiksi joku peli. Ehkä. Mutta kun en vain ole ikinä omiin peleihini tyytyväinen. Aina puuttuu jotain, aina voisi olla niin paljon parempi. Ja sitten iskee turhautuminen. Mutta ehkä seuraava kerta on erilainen. Sen näkee sitten jos se kerta vielä koittaa.