Sietokyky on kumma juttu

Tänään minun päässäni on pyörinyt monen moisia ajatuksia ihmisen sietokyvystä. Ihminen kun noin yleisesti ottaen sopeutuu järkyttävän nopeasti kaikkiin muutoksiin ja selviää mistä vain. Ainakin melkein. Tai ihmisestä riippuen.

Minä en tänään selvinnyt kipuiluistani ja kärsin sitten koko loppu päivän huonoa omaatuntoa. Eilen jo masu oli kummallisen tuntuinen ja tänään aamulla ehkä vielä suuremmassa määrin. Suuntasin kuitenkin töihin, mutten pysynyt siellä kuin pari tuntia ja lähdin lääkärin kautta kotiin. Lääkärissä epäiltiin ettei tauti olisi mahatautia, mutta masu oli silti kummallinen. Kotiin päästyäni oleilin hetken koneella ja puuhastelin kaikkea pientä kunnes päätä alkoi särkeä aivan hillittömästi. Kunnon migreenikohtaus olisi ollut tuloillaan, mutta tarpeeksi aikaisin otettu lääke ja muutaman tunnin lepo auttoivat. Tuon "kohtauksen" jälkeen olen ollut aivan kunnossa, masu mukaan lukien. Siksi siis myös huono omatunto. Tämä päivä olisi ollut mahdoton töissä, viimeistään tuo migreeni olisi ajanut minut sieltä pois, mutta huomisen osalta tilanne on aivan toinen. Minua ei vaivaa mikään. Olen täysin kunnossa. Ja sitten joudun kuitenkin olemaan pois. Toisaalta taas puuhaa kyllä on kunhan vaan osaisi tehdäkin jotain muuta kuin vain istuskella ja ihmetellä. Mutta siis minun veikkaukseni mahakivuista oli se, että jälleen kerran tuo pahainen migreeni vain sekoitti minun koko elimistöäni.

Sietokyvystä ja sen ylityksistä täytyy sanoa vielä sen verran, että minusta on tavallaan hieman hämmentävää se, että minua pidetään (tai ainakin eräät henkilöt pitävät) vahvana ihmisenä, joka selviää "mistä vain". Mietin, että selviäisinköhän vain. Ehkä minä siedän yhtä ja toista ja sopeudun tilanteisiin nopeasti, mutta missä menee se raja jolloin sietokyky ylittyy? Koitan muistella elämääni taaksepäin enkä saa mieleeni kovin montaa tapausta (kaksi), jotka olisivat menneet täysin yli sieto- ja käsittelykyvyn. Mutta toisaalta kun niistäkin on selvitty ilman suurempia vammoja niin kai ne on jotenkin sietänyt ja käsitellyt ajan kanssa joka tapauksessa. Nyt täytyy vain koputtaa puuta ja toivoa ettei sitä ikinä tule elämässä vastaan tilanteita, joista ei oikeasti enää olisi millään tavalla kykeneväinen selviämään. Loppujen lopuksi on niin paljon kaikkea pahaa mitä voi tapahtua. Mutta toisaalta on myös niin paljon hyvää...