Armoton väsymys

Minä tosiaan tahtoisin muutaman tunnin lisää vuorokauteen. Kiitos. Ja mihinkö käyttäisin tuon ajan? No, nukkumiseen. Ja silloinkaan vielä eivät koulutyöt edistyisi yhtään. Masentavaa eikö totta? Onneksi tämä on tällä erää viimeinen viikko töissä ja sen jälkeen voin taas yrittää saada jotakin aikaiseksi. Niin aina. Kuka tätä enää uskoo?

Pakko kai kirjoittaa työasioista kun ei muutakaan keksi ja koska se nyt kuitenkin pyörii mielessä. Töissä nimittäin oli aika kummallinen päivä tänään. Olen siis päiväkodissa, ihan pienten osastolla. Lapsia on 13 joista vanhin on juuri täyttänyt kaksi vuotta. Tänään oli poissa viisi lasta, kaikki oksennustaudissa. Nyt voidaan siis vain hurrata ja odottaa missä vaiheessa se iskee meihin aikuisiinkin (argh). Tästä lapsivajeesta johtuen oli hämmentävän rauhallista ja hiljaista. Tämän rauhallisuuden lisäksi ryhmässä aloitti tänään uusi poika, ihan vauva vasta. Tuo pikku poika ei osaa vielä kävellä ollenkaan, ei puhu mitään mutta hymyilee sitäkin suloisemmin. Tuollaiset suloiset tapaukset saavat aina toisinaan ihan todenteolla pohtimaan, että haluaakohan sitä itse joskus hankkia lapsia.

Minun täytyy sanoa ihan rehellisesti, että en tiedä haluanko. Toisaalta haluan, toisaalta en. Toisaalta lapset ovat minusta vallan ihania ja olisi jotenkin erikoinen ajatus ettei sitä ikinä olisi itsellä omia (oikeasti omia, adoptoituja, sijais tms.) lapsia. Sitten taas toisaalta sitä saa seurata jatkuvasti tuttujen ja tuntemattomien osalta sitä miten paljon lapsi myös rajoittaa elämää, millaisia kuluja se aiheutta ja noh, väkisinkin sitä miettii, että onko se ilo mitä lapsesta voi saada sen arvoista. Ehkä tästä tekstistäkin se paistaa jo läpi: Kyllä minä taidan elätellä toiveita siitä, että minulla on joskus lapsi, mutta tulenko ikinä saamaan/hankkimaan sitä on taas aivan toinen asia. Oli miten oli, tuo on jotakin hamaan tulevaisuuteen liittyvää pohtimista. Mitään ajankohtaista tuossa ei ole.

Lapsen miettiminen taitaa osoittaa myös jotakin väsymyksen tasosta. Tämä olkoon aihe josta ei taas tarvitse hetkeen keskustella.