Seuraava vaihe

Harjoittelu on nyt sitten ohi. Viimeinen haikea päivä on takana. Siellä oli oikeasti kivaa, vaikka se teettikin paljon töitä ja ryhmän järjestämät läksiäiset olivat aivan ihanat. Vaikka minkäs teet kun olet tälläinen herkkä ihminen että siitä liikuttuu niin kamalan paljon? Nolotti, mutta jälkeenpäin tuntui vaan tosi hyvältä. Nyt pitäisi sitten keskittyä kaikkeen siihen mitä on vielä jäljellä. Pari kirja tenttiä ja muutama kirjallinen työ. Sitten se on siinä. Tuntuu vaan oudolta. Ei sinänsä pelota, mutta en oikein osaa ajatella että mitä tapahtuu sen jälkeen kun opiskelut joskus tulevaisuudessa oikeasti loppuvat. En minä oikeastaan toivo niiden loppuvan. Minä tykkäisin vaan käydä aina toisinaan töissä ja sitten taas opiskella asioita jotka ovat kiinnostavia. Ehkä siihen työntekoonkin tottuu, mutta turtuuko siihen niin, ettei se sitten tunnu millään tavalla mielekkäältä? Jotenkin se kaikki tuntuu niin hirvittävän kaukaiselta ja vieraalta. Tuleeko minusta sitten iso ja aikuinen? ja mitä se sitten tuo tullessaan tai tarkoittaa? Muutunko minä jotenkin?

Sain myös kuulla tänään ikävämpiä uutisia. Isukki oli vähän kolhinut itseään, pieni tapaturma vain, mutta nyt on silmä turvoksissa ja sinipunainen. Sinänsä tällä on nyt myös koomisia piirteitä kun äitillä on synttärit sunnuntaina ja muutenkin vieraita tulossa...Isi saa osoittaa parhaat puolensa :)

Muuten kaiken kaikkiaan tänään oli kummallisen rento päivä. Sain joitakin asioita tehtyäkin (ja vielähän tässä on aikaa), mutta en oikein ottanut stressiä mistään, mikä on varsin epätyypillistä minulle. Nyt on kuitenkin kohta kiire väsätä raporttia ja kaikkea pitäisi kovalla vauhdilla vääntää ja säätää, mutta tänään otin vain kaiken irti siitä että harjoittelu loppui ja se meni hyvin. Annoin itselleni luvan olla hetken aikaa tyytyväinen siihen, että jotain tuli tehtyä. Huomenna voi sitten taas panikoida tämänkin päivän edestä.