Töitä töitä

Melkein ehdin huokaista helpotuksesta ja varautua nauttimaan aamu-unista ja löhöilystä vaan ei. Maanantai aamuna soitettiin ja kysyttiin töihin. No, tietysti minä otin työt vastaan. Mitenkäs muuten? Löin samalla sitten lukkoon päätöksen siitä, että en edes yritä valmistua tänä keväänä. Ei ole siihen oikeasti mitään mahdollisuuksia. Ei ole aikaa eikä töiden jälkeen jaksamista tehdä sitä kaikkea työtä mikä olisi pakko tehdä jos oikeasti aikoisi valmistua. Loppujen lopuksi kandityön lisäksi tuntuu jatkuvasti pulpahtavan yhtä jos toista tekemistä. Jos siis kevääseen mennessä kaikki pakolliset muut paitsi tuo lopputyö olisi tehtynä niin olisin itseeni sangen tyytyväinen. Ei siis rästiin jääneitä juttuja enää.

Mutta jos palailen vielä ajassa taaksepäin. Viikonloppu oli mukava. Perjantai-iltana tehtiin uuteen peliin hahmoja ja nyt vaan pyöritellään peukaloita ja odotellaan pelin alkua (mikä on todennäköisesti ensi perjantaina). Kotikotiin meneminen oli myös kivaa eikä ollenkaan niin tuskaista kuin olin vähän uumoillut. Ei nolaamisia tai mitään muutakaan ikävää. Olin siis hymyssä suin lähes koko ajan vaikka en suostunutkaan baarireissuun...Toivottavasti se ei haitannut ketään.

Nyt koomailen vain kummallisessa olotilassani (jonka pääasiassa on varmaan aiheuttanut ihan liian aikainen aamuherääminen) ja ihmettelen sitä mihin kaikkeen olenkaan lupautunut. Tulevina viikonloppuina tulen lähes jatkuvasti olemaan jossakin muualla kuin omassa kodissani tampereella. Hassua. Osa reissuista jännittää ja osaan suhtautuu vähän penseämmin, vai millaista suhtautumista on jännittäminen? Onkohan se enemmän kauhunsekaista vai innostunutta? Ei voi tietää. Jotain se on, eikä se ole normaalia.