Stressaamista

Minä taidan olla ihminen joka ottaa pultit jokaisesta pienestä asiasta. Tai siltä minusta tällä hetkellä alkaa vaikuttaa. En saa vieläkään kunnolla nukutuksi, koska joka yö keksin jotain uutta stressattavaa. Stressausta on tuottanut mm. läheiset ihmiset, hajoavat huonekalut, lopputyö, työt yleensä tai se ettei mene töihin ja niin edelleen. Toivon tämän tilanteen tästä pikkuhiljaa rauhoittuvan. Päätin nyt etten ota mitään töitä vastaan muutamaan viikkoon ja koitan oikeasti vain olla. Tehdä vähän koulujuttuja ja yrittää saada pääni järjestykseen.

Koulujutuilla tarkoitan tällä kertaa jotain varsin muuta kuin tuota iänikuista kandityötä. En jaksa ajatella sitä nyt, eikä sillä ole edes kiire. Tällä hetkellä minulla on meneillään viimeinen pakollinen kurssini. Kurssi käsittelee laadunhallintaa ja kehittämistä päiväkodeissa. Tämä on toisaalta varsin mielenkiintoista ja toisaalta taas kuolettavan tylsää. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että sitä pääsee itse pohtimaan sitä, mitkä asiat omasta mielestä vaikuttavat päivähoidon laatuun. Onko siinä kyse ainoastaan lapsiryhmien koosta, aikuisten määrästä, fyysisistä tiloista, turvallisuudesta, tekemisestä vai mistä? Onko parempi se, että lapsille järjestetään mahdollisimman paljon tekemistä ja viihdykettä vai onko sittenkin tärkeämpää se, että tämä ns. viihdyke on kasvatusta eteenpäin vievää ja pitkäkestoista niin että samoihin aiheisiin palataan uudelleen? Minulle itselleni on nyt jo kehittynyt melko selkeä kuva siitä, mitä itse pidän laadukkaana varhaiskasvatuksena, mutta toisaalta jos opinnot ovat kuitenkin vasta tässä vaiheessa ja työelämästä on vasta vähän kokemuksia niin voi olla, että mielipiteetkin vielä pääsevät muokkautumaan. Joka tapauksessa siinä on monen monta tekijää, joista tuo soppa syntyy. Tylsäksi puolestaan tuon aiheen tekee se, että tietysti tämän kurssin puitteissa on pakko tutustua joka ikiseen viralliseen paperiin, jota päivähoidon laadusta on kirjoitettu. Ja ministeriöt jos ketkä osaavat kyllä kirjoittaa puuduttavia selontekoja. Huoh.

Mutta, että sellaista. Tuon kurssin tiimoilta pääsen taas käymään kotonakin kun yritän väsätä jotakin laatustrategiaa tuonne kotipaikkakunnan lähettyville erääseen päiväkotiin. Saa nähdä mitä siitä oikeasti tulee. Hirmu innokkailta he siellä vaikuttivat, mutta osaankohan minä tehdä niitä asioita mitä pitäisi ja kohtaavatkohan käytäntö ja nuo odotukset lainkaan. Ehkä minä kuitenkin laadin jonkinlaisen sähköpostin jossa kerron mistä on kyse vielä varmuuden vuoksi.

Muuten maailma makaa yhä selällään. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Minä olen kohtuullisen tyytyväinen kaikkeen. Välillä olen onnellinen, välillä vähemmän onnellinen, mutta joka tapauksessa varmaankin kohtuullisen tyytyväinen. Vaikka tahtoisinkin pystyä paljon enempään kuin mitä pystyn tällä hetkellä. Mutta jos parhaansa yrittää tai edes yrittää niin kai sekin jo jotain merkitsee...