Yllättävää seuraa

Tänään piti olla koulutöiden aika, ja ehkä avannonkin. Ne jäivät kuitenkin välistä. Avanto ihan puhtaasti kipuilujen ja laiskuuden ansiosta. Koulutöitä taas sain tehtyä hieman, mutta sitten tulikin mutkia matkaan.

Minut kutsuttiin kyläilemään ja vieläpä ihmisten luo, joita näin viimeksi uutena vuotena. Tällä kertaa tapaamisten väli oli kuitenkin lyhempi kuin edellisellä kerralla. Käyhän se näinkin. Yhtä myöhään meni kuitenkin kuin viime kerrallakin, enpä tosin kävellyt kotiin vaan sain kyydin. Juteltiin pitkään ja hartaasti politiikasta, uskonnosta ja yleisesti maailman menosta. Jostakin kumman syystä nuo ovat aiheita, joita tuolla porukalla aina päädytään puhumaan. Pelit, elokuvat ja kirjallisuus ovat myös aina jossakin määrin sivuttuja, mutta silti pisimmät keskustelut tulevat noista edellä mainituista aiheista. Enkä sano, että se olisi huono asia. Toisinaan on varsin virkistävää keskustella asioista jotka ympärillä vaikuttavat tai käsityksistä yleensä. Saavat ehkä ajattelemaan asiaa joskus laajemmasta näkökulmasta. Tänään tosin tuntui siltä ettei ollut otollisin mahdollinen päivä tuollaiselle keskustelulle. Välillä kipuilin niin kovasti etten kuunnellut yhtään mitä muut puhuivat ja sitten taas kulutin aikaa päästäkseni kärryille muiden selostuksista. Eikä minulla tuntunut olevan kovin paljon sanottavaa, johtuen ehkä siitä että joku muu ehti sanoa sen mitä minäkin mietin sanovani. Ainoastaan muutamassa tilanteessa selitin pitkään ja hartaasti omaa näkemystäni. Ehkä se on hyvä niinkin. Siis hiljentyä joskus kuuntelemaan sitä mitä muut sanovat eikä olla aina itse suuna päänä.

Nyt ihmettelen että mitä tekisin. Kello on vaikka ja mitä, mutta minua ei väsytä ollenkaan. Ehkä minä vielä joskus opin, että kahvia ei kannata juoda enää yöllä tai edes myöhään illalla.