Jos vaan...

Joskus olisi niin kiva kun kaikki menisi vain omien mielihalujen mukaan. Se olisi mukavaa minulle. Mutta pakkohan se on myöntää ettei välttämättä muille.

Tämä siis siitä, että sitä koittaa elää elämäänsä miten tykkää, mutta tottakai sitä välittää muistakin ihmisistä. Ehkä Suvi on toisinaan oikeassa kun kiroaa sitä, että ihmisistä pitää ylipäänsä välittää. Noh, loppujen lopuksi minä kuitenkin mielummin välitän kuin olen välittämättä. Vaikka silloin tällöin eteen tuleekin tilanteita, jolloin saatan pahoittaa mieleni tai olla äärimmäisen hermostunut jonkun toisen johdosta.

Tästä juontuu taas mieleeni kysymys itsekkyydestä. Milloin se on normaalia? Milloin se on sallittavaa? Kaikkea ei pidä eikä missään nimessä tarvitse tehdä toisten ihmisten vuoksi. Mutta missä menee se raja, että mistä pitäisi jo pystyä luopumaan? Onko se kiinni vain siitä miltä itsestä tuntuu? Oma olotila on yleensä aika hyvä mittari, mutta kaipa se toimii hyvin itsekkäilläkin ihmisillä, joten voi miettiä onko se missään määrin luotettava.

Minä vain yritän. Yritän olla vähemmän itsekäs ja samalla yritän olla myös itsekkäämpi. Koska yritän oikeasti olla tukena ja välittää. Koska minusta tuntuu siltä, että haluankin tehdä niin. On kuitenkin asioita, joista en halua luopua. Minä saan mielessäni helposti tilanteesta toimivan kombon, mutta onko se todellisessa elämässä toimiva eikä vain minun päässäni...Se onkin sitten ihan toinen juttu.