Ei vieläkään mitään uutta auringon alla

Minä jotenkin ajattelin, että voisin tänä vuonna kirjoittaa useammin...joopa. Ei sitten onnistunut se. Toisaalta mitäpä sitä mölisemään jos ei asiaa kerran ole. Nih.

Minä olen huomannut nyt, että tykkään ihan oikeasti talvesta. Jännä juttu. Siis olen ennenkin tykännyt lumesta ja pitänyt talvea nättinä, mutta nyt palelemisesta huolimatta niin minä ihan oikeasti tykkään. Ei ole vielä kertaakaan harmittanut se vaatemäärä mitä pitää pukea eikä ole tuntunut ihan liian kylmältä (vaikka minä nyt palelen aina) eikä oikeastaan mitään muutakaan. Mietin, että mistä se johtuu. Onko tämä vain sitä, että tätä talvea joutui nyt tänä vuonna ihan epätoivoisena jo odottamaan. Tosin voi olla, että tämä on viikon pituinen talvi jos ensi viikonloppuna on taas plussaa. Toivottavasti ei.

Minä sain töitä. Pitää sitä vähän mainostaa. Multisillan päiväkotiin menen siis nyt kevääksi ainakin. Kivaa vaihtelua päästä töihin lähelle, jopa kävelymatkan päähän. Toinen mikä on oikeasti mukavaa on vähän pidempi pätkä samassa paikassa. Jokin aika sitten vielä pidin hyvänä asiana noita pätkäsijaisuuksia. Siinä näki eri taloja, eri ihmisiä, eri tilanteita ja tapoja. Omalla tavallaan nuo ovatkin hyviä juttuja, mutta se alkoi olla raskasta. Vähän väliä uudet lapset, uudet työkaverit, uuden talon erilaiset tavat ja niin edelleen. Se alkoi tuntua ikävältä. Tuli aina sellainen olo, että voi kumpa ne soittaisivat minut siihen tai siihen taloon takaisin. Yhä on vähän sellainen olo. On tiettyjä päiväkoteja joihin tykästyin tai joissa opin jo toimimaan kuin kuuluisin talon henkilökuntaan. Nyt on vaihdos taas edessä, mutta toisaalta nyt on sentään tilanne se, että työsuhde kestää useamman kuukauden.

Työ aiheuttaa aina kuitenkin pieniä murheitakin. Niin kai se aina menee, kun kaikkea ei voi saada. Tyr reissaa kintulammille lauantaina 3. helmikuuta. Minulla tuli tuon päivämäärän kanssa ongelma, jonka onneksi sain tänään jossakin määrin ratkaistua. Työn puolesta tuolle päivälle nimittäin osuu koulutus- ja suunnittelupäivä (onneksi vain kello 8-14). Kintulammille lähtö olisi todennäköisesti puolilta päivin. Jään siis paitsi autokyydeistä, mutta selviän lähemmäs kohdetta sitten busseilla. Hieman harmittaa tällainen säätö. Erityisesti kun ollaan Annin kanssa suunnittelemassa niin huisin mielenkiintoista ohjelmaa... Mutta tämä ei suinkaan estä ohjelman toteutumista. Se vain muuttaa ohjelman aikataulua inasen myöhemmäksi, mikä tuskin on mikään katastrofi.

Mutta sellaista. Minusta vaan tuntuu ettei minulle kuulu mitään eikä minulla ole mitään asiaa. Olen tylsä. Ehkä tänne pitäisi yrittää kirjoittaa aina silloin kun olen itse yhtä auringon paistetta (olenhan minä joskus, olenhan?), mutta aika usein tulee kirjoitettua joskus muulloin.

Minulla on päällä taas myös hillitön elokuvabuumi. Tällainen on minulla kroonistakin, mutta nyt on taas koko ajan sellainen olo, että tahtoisi katsoa jotain. Joka ikinen päivä saan taistella itseni kanssa siitä tulenko kotiin videovuokraamon kautta ja varmaan joka päivä vilkuilen elokuvateattereiden kotisivuja kivojen leffojen toivossa. Pahinta tässä on se, että tällä hetkellä ei ole rahaa. Onneksi kohta alkaa työt. Minä vaan en voi sille mitään, että haluan nähdä melkein kaiken. On siis ne jotka on joka tapauksessa pakko nähdä ja ne jotka vois sitten muuten vaan katsoa ja sitten ne muutama joihin ei halua koskea. Ehkä tämä nyt ei ole pahin mahdollinen tapa..

Niin, että ei minulle mitään erityistä. Ja mölisinpä silti.