Minä vuoristoradalla

Hei, tänään on kiva päivä. Kaikki on ihan jees. Ja seuraavassa hetkessä istua kyhjötän sohvalla ja itken.

Mitä helvettiä tämä on olevinaan?

Tänään on mieli vuoristoradassa. Ylämäkeä, alamäkeä, lisää ylämäkeä ja hurjalla syöksyllä taas alas. Haluan olla enemmän. Jotain parempaa, kauniimpaa ja mukavampaa. Jotain millä on jotain merkitystä. En missään isossa mittakaavassa vaan pienemmässä, minun kokoisessani mittakaavassa.

Rakennanko minä kaiken oman pääni sisälle? Mikä on todellista ja mikä on kuviteltua? Onko kaikki pelko ja epävarmuus ja kaikki sellainen vain oman mielikuvitukseni tuotetta? Entä sitten se kaikki hyvä, miten minä kuvittelen miten jotkut asiat oikeasti osuvat kohdalleni, miten jotkut asiat ovat hyvin?

Tänään minä en usko mihinkään.

----
edit.

Ei tämä päivä oikeasti ole ollut ollenkaan noin paha. Ei osittain eikä kokonaisuudessa eikä oikeastaan kovinkaan miltään osin. Piti kuitenkin purkaa ko. olotila edes johonkin. Ei aina voi tuntua hyvältä. Ei edes joka päivä.