Ote elämästä

"- Ajatteletko minua kun olet yksin?
- Kyllä, vaikkakaan en kaiken aikaa. Joskus jätän sinut hotelliin ja minusta tuntuu kuin lähtisin elokuvateatterista kesken esityksen. Olen ulkopuolella mutta tiedän että elokuva jatkuu.
Sitten hän sanoo että alkuun hänellä oli tarve olla yksin vaikka hän halusikin olla minun kanssani ja nyt hänellä puolestaan on tarve olla minun kanssani vaikka hän haluaakin olla yksin.
- Kun jätät minut ulos, kiertelen kaupoissa ja kokeilen kaikkia mekkoja, jotka eivät itse asiassa ole minulle sopivia ja puhun myyjien kanssa kunnes teen heidät hulluiksi, kunnes kaikki lakkaavat hymyilemästä ja kokeilen kaiken kokoisia kenkiä vaikka jalkani luonnollisesti on aina samankokoinen ja katselen muita naisia aivan kuin he olisivat hulluja ja sitten, kun katselen itseäni peilistä, en voi olla tuntematta samaa pelkoa."

Pieni ote Ray Lorigan teoksesta Tokio ei välitä meistä enää.

Tänään tuntui siltä, että olisi paljon sanottavaa, mutta ei kuitenkaan osaa sanoa mitään. Sitten pysähdyin lukemaan kirjaa ja minulle tuli sellainen olo, että tuo pätkä kertoo loppujen lopuksi hirvittävän paljon olemisesta yleensä. Tai ehkä se on vain tämän hetken olotila, mutta jostakin kuitenkin. Olla yksin, olla yhdessä, olla merkityksellinen tai merkityksetön. Ja mihin sitä oikeasti pystyykään itse vaikuttamaan, ja mihin sitä oikeasti vaikuttaa.