Kyllä se tästä vielä...

Heräsin tänään hiestä märkänä painajaisiini. Kello taisi olla siinä suunnilleen neljä. Hetken aikaa rauhoituttuani päädyin takaisin nukkumaan ja noin kolmen tunnin kuluttua tuskaiseen ylösnousemukseen. Miten voi herääminen olla niin hankalaa?

Pääsin kuitenkin pienien käynnistymisvaikeuksien jälkeen ylös ja suuntasin suoraan lääkäriin, taas. Tällä kertaa minulle määrättiin yhtä jos toistakin ja sanottiin, että mikäli lämpö ei ala laskea niin ensi viikon alusta minulle annetaan myös antibiootit silläkin uhalla, että olisin kyseiselle merkille allerginen (kuten on todennäköistä). Päätin parantua. Koko päivän oli yhtä tukkoista kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa lämpö ei noussut edes näin iltaa kohden, joten ehkä minä tosiaan vielä joskus paranen.

Ja sitten tänään alkoi taas oikeasti opiskelu. Yllättävää kyllä en kokenutkaan sitä mitenkään erityisen ahdistavaksi. Päivä oli kyllä rankka ja väsähdin ihan totaalisesti jossakin vaiheessa, mutta siitä huolimatta minulle ei iskenytkään mieletöntä pakokauhua. Minulle tuli ennemminkin sellainen olo, että kaipa se kaikki tästä jollakin tavalla sujuu. Katsotaan nyt miten. Ehkä tilannetta helpotti päättöharjoitteluni mentor jonka tänään tapasin ensimmäistä kertaa kasvotusten. Vaikutti oikein mukavalta. Päättöharjoittelun aikana tehdään viisi kirjallista työtä ja samalla pitäisi muka lopputyönkin edetä, mutta jos harjoittelu muuten on mukava niin ehkä sitä sitten jaksaa ainakin yrittää. Yritän tässä valaa itseeni uskoa siitä, ettei tehtävää (muka?) ole liian paljon. Että ehkä, mahdollisesti minulla vielä on joitakin mahdollisuuksia valmistua ensi keväänä kuten alunperin kaavailin...Ehkä.