voi tuska :/

Eilen illalla, tai ehkä se oli pikemminkin yötä, kosahti kiintolevy. Siellä menivät kaikki jutut mukana. Onneksi olen ollut aina sen verran vainoharhainen, että kaikista tärkeimmistä jutuista on kopiot jossakin. Mutta kyllä se siltikin harmittaa. Eikä pelkästään harmita vaan kiristää myös kukkaroa, sillä uusi kiintolevyhän sitä oli hankittava. Ja heti.

Tämä päivä kuluikin sitten varsin eri tavalla kuin mitä olin alun perin suunnitellut. Tämän päivän piti olla innokas japanin opiskelupäivä. Toisin kävi. Opiskelin minä joissakin väleissä japaniakin, mutta pääasiassa ihmettelin, raivosin ja kiukkuilin koneen läheisyydessä. Miten sitä voikin olla niin avuton kun on kyse jostain tällaisesta missä ei oikeasti pitäisi olla mitään niin kovin kummallista? Ärsyttää. Nyt olen kuitenkin jo voiton puolella. Melkein kaikki ohjelmat toimivat ja minä olen niin väsynyt etten enää jaksa välittää niistä jotka eivät vieläkään suostu toimimaan.

Onneksi sain tähän kuitenkin apua. Yksinäni en olisi varmasti selvinnyt mitenkään. Kiitos siis.

Tietokoneet ovat kyllä sellaisia laitteita, että en oikein osaa päättää, että pitäisikö minun yrittää ottaa selvää niiden sielun elämästä vai pitäisikö niistä vain yrittää pysytellä mahdollisimman kaukana. Yleensä saan paniikki-hermostumis-kiukutus-kohtauksen aina kun kone tekee jotain mitä sen ei minun mielestäni pitäisi tehdä. Tähän suhtautumiseen saattaisi auttaa se jos tietäisi edes jossakin määrin mitä koneelle pitää tehdä. Toisaalta taas minun mielestäni reagoin samalla tavalla silloinkin jos tiedän mitä pitäisi tehdä. Samapa tuo. Tällä hetkellä minun pitänee kai olla vain tilanteeseen tyytyväinen, kone toimii taas. Mutta mitä tapahtuu kun se seuraavan kerran hajoaa? Kun se kuitenkin on väistämättä joskus taas edessä. Huoh.