Olemisesta

Tänään on ollut taas kerran ihka oikea löysäilypäivä. Heräsin vasta kahdentoista jälkeen (menin tosin nukkumaankin vasta aamuneljän maissa). Heräilyvaihe kesti pitkään ja sisälsi monta halia, mikä oli tämän päivän pelastus. Lopulta päädyin kaupan kautta kotiini vasta noin kolmelta ja sitten olisikin pitänyt alkaa luku-urakka jälleen edessä häämöttävään tenttiin. Minä yritinkin, kovasti. Kerran nukahdin sohvalle kirjan kanssa ja muuten luin ja luin ja ajattelin jotain ihan muuta enkä muista lukemastani mitään. Väsynyt ja laiska olotila. Enkä jotenkin osannut edes hirveästi stressata asiaa (mikä on siis vain hyvä asia). Iltasella pakenin kuumasta kämpästäni kerhohuoneelle katsomaan Brasilia-Ranska-ottelun tenttikirja kainalossani ja noh, ei ole vaikea arvata etten avannut tenttikirjaa kertaakaan koko aikana. Tutustuin sentään yhteen uuteen ihmiseen, joka kerhohuoneelle mennessäni säikähti, että aionko keskeyttää hyvän saksalaisdekkarin katsomisen. En minä niin julma ollut, vaan katsottiin dekkari yhdessä ja sitten käännettiin peliin ja katsottiin sekin yhdessä loppuun asti. Vaikka tyttö myönsikin ettei hän kyllä ollut suunnitellut katsovansa ko. peliä.

Mutta nyt takaisin tultuani ajatukset pyörivät taas tekemisessä ja olemisessa. Mitä kaikkea pitäisi puuhata ja mitä kaikkea haluaisi puuhata, ja mihin kaikkeen on mahdollisuuksia. Pitäisi tehdä kunnon siivous (pestä lattiat jne), lukea tenttiin, leipoa pullia, tehdä metodiessee valmiiksi ja päättötyötä taas eteenpäin (ei, en ole koskenutkaan siihen sitten toukokuun) sen lisäksi haluan lähteä tässä kuussa Juhan kanssa Ruotsiin, tahdon nähdä keikkoja, tahdon tuntea oloni mukavaksi, tahdon tykätä ja olla tykätty. En minä pyydä liikaa...enhän? Kaikkihan on mahdollista.