Yöllisiä

Pitäisi kirjoittaa useammin. Ei olisi aina sellainen epämääräinen olo siitä mitä seuraavaksi pitäisi sanoa. Mikä olisi ylipäänsä sanomisen arvoista.

Kello on liian paljon, tai vaihtoehtoisesti liian vähän. Menin yhdeltä nukkumaan ja olen nyt hereillä. En voi väittää olevani erityisen pirteä, mutta hereillä olen varmasti. Enkä saa nukahdettua takaisin. Syynä on eilisilta ja siinä erityisesti Spektren elokuvailta. Aiheena oli aasialaista kauhua.

Ensimmäinen elokuva oli nimeltään Suicide club (toinen yhtä tunnettu nimi elokuvalle on suicide circle). Elokuva oli varsin hauska pläjäys japanilaista mustaa komediaa. Suosittelen (ainakin jonakin hysteerisenä päivänä). Japanilaisia koulutyttöjä ja poikia, aikuisia ja lapsia. Seurauksena paljon joukkoitsemurhia ja mielenkiintoisia käänteitä. Tämä elokuva on hämärä ja vaikuttaa huumehöyryiseltä. Siitä ei kuitenkaan tullut painajaisia vaan lähinnä kummastuneen hilpeä olo.

Toisena elokuvana aloimme katsoa elokuvaa nimeltä a Tale of two sister. Se vaikutti idealtaan todella mielenkiintoiselta (en paljasta mitään jos joku vaikka haluaa sen joskus katsoa). Se jäi kuitenkin kesken tekstitysongelmien ilmaantuessa. Tosin siinä oli jo todella kammottavia kohtauksia. Joten siis käytännössä tämä tarkoittaa varmaan sitä, että kaikkien muiden mielestä kyseessä oli hyvä, mielenkiintoinen ja jännä elokuva. Minusta se vaikutti idealtaan hyvältä ja toteutukseltaan vähän liiankin kammottavalta. Mutta minkäs teet..

Koska toista elokuvaa ei saatu loppuun päätimme katsoa vielä yhden elokuvan kokonaan. Tämä elokuva oli Shutter. Ja nyt olen vahvasti sitä mieltä, että minun olisi pitänyt lähteä ennen sitä kotiin. Shutter oli vain oikeasti pelottava. Idea siinä oli melko kliseinen (loppuratkaisu tosin oli mukavan aasialainen, eihän mikään ikinä selviä..) ja koko elokuva oli täynnä kliseisiä säikytyskohtauksia. En tiedä mikä tästä nyt taas ylitti sen minun sietokynnyksen. Mutta joku teki, en vain pysty nukkumaan ollenkaan. Näen ympärilläni vain jatkuvasti kaikkea vääristynyttä. Valot päällä nukkuminen on yhtä tyhjän kanssa, se ei vain onnistu.

Niin, että alkaako joku pikku hiljaa ymmärtää miksi minä en vain suostu katsomaan näitä elokuvia? Tällaista se tulee olemaan taas noin viikon. Ei vaan pysty eikä kykene. Nyt kaduttaa melkoisesti, että piti lähteä. Oli vain sellainen olo, että kiva nähdä tämän suunnan ihmisiä kun oli muutamia päiviä poissa. Ja noh, ensimmäisen elokuvan jälkeen olisin varmasti vielä nukkunutkin. Mutta kun kerran vauhtiin päästiin.. Lontoon matkasta kirjoitan heti kun keksin jotakin sanottavaa. Ehkä se on jo tänä yönä jos en saa tämän enempää nukutuksi.