Päivänsäde?

You Are Sunrise

You enjoy living a slow, fulfilling life. You enjoy living every moment, no matter how ordinary. You are a person of reflection and meditation. You start and end every day by looking inward. Caring and giving, you enjoy making people happy. You're often cooking for friends or buying them gifts. All in all, you know how to love life for what it is - not for how it should be.

What Time Of Day Are You?

Kesälomailua

Koulutöitä on ollut tehtävänä vaikka millä mitalla eikä töitäkään ole ollut mitenkään kiiteltävän paljon. Siltikin pidin pääni ja tahdoin oikeasti lomailemaan. Eikä kyllä harmita.

Tultiin eilen takaisin Ruotsista. Reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Oli kivaa lähteä matkaan jo etukäteen, jotta viimeinen yö tuli nukuttua kohtuullisen hyvin eikä herätys ollut vielä puoli viideltä (tms.) mitä se olisi ollut jos olisi lähtenyt aamulla vasta Tampereelta. Laivamatka aamulaivalla Tukholmaan sujui rauhallisesti haahuillen, syöpötellen ja sudokuita täytellen. Aamulaiva ei ole ollenkaan hullumpi matkustusväline etenkin jos on seuraa, matka on kuitenkin pitkä.

Kun Tukholma alkoi oikeasti olla lähellä minä keskityin tuijottelemaan ikkunoista ja etsimään katseellani Globenia (niin se iso valkoinen pallo-areena Tukhoman eteläpuolella) sillä välin kun Juha ja Laura ottivat mittaa toisistaan pelaamalla GameCubea. En minä mitään Globenia nähnyt, mutta paljon laivoja, luksusmökkejä ja sen sellaista kylläkin. Satamassa selvisi myös miksi: Katselin väärään suuntaan...niinpä niin.

Laivalla minä melkein toivoin, että Tukhomassa sataisi kun saavumme koska se olisi ollut hyvä tekosyy mennä taksilla hotellille. Ei kuitenkaan satanut, vaikka hiostava ilma olisikin ollut ukkoselle varsin sopiva. Ja hotellikin löytyi todella helposti kävellen. Olin hieman pelännyt, että hotelli Globenin vieressä osoittautuisi olevan kaukana, mutta eipä sentään. Se oli ihan tarpeeksi lähellä ja mukava paikka noin muutenkin. Ja tuli sitten kokeiltua tunnelbanalla matkustamistakin pariin kertaan.

Tukholma oli kaupunkina hieno. Nähtävää olisi ollut vaikka millä mitalla. Kauppojen, nähtävyyksien yms. tutkimista hankaloitti kuitenkin hieman se, että kaikki paikat olivat arkisin auki noin kello 10-18. Lähinnä vain seven-eleven-putiikit ja ravintolat jäivät auki kello kuuden jälkeen illalla. Hassua. Mutta toisaalta kaupungissa vaeltelemiseen ja paikkojen tutkimiseen ei läheskään aina tarvita aukiolevia paikkoja. Jaloissa se vaeltelu tosin tuntuu...

Käytiin katsastamassa myös Eskilstuna ja ihmettelemässä Ruotsin rautateitä. Siellä ei kannata matkustaa kuin ennen puoltapäivää päivällä ja sitten taas joskus myöhään illalla. Päivällä minun lippuni oli puolet kalliimpi kuin aamulla. Höh. Eskilstunassa oli Parken Zoo (eli Ruotsin toiseksi suurin eläintarha) ja siellä Mustanaamiomaa. Sitä niin toivoi, että olisi ollut itsekkin pikkulapsi. Mustanaamiomaassa nimittäin oli melkoisia kiipeilytelineitä ja muita temppuratoja lapsille. Mustanaamion valtaistuin taas oli melkoinen pettymys, se oli niin pieni. Ja mustanaamio itse...noh. Saatiin ainakin hyvät naurut.

Ainoa hieman miinusta antava seikka koko matkalla oli takaisin tulomatka iltalaivassa kolmen tunnin yöunilla, mutta siihenkään ei hirmuisesti pystynyt itse vaikuttamaan.

Säätiedotuksista huolimatta ei satanut kertaakaan. Lämpötila oli joka päivä noin 28 astetta ja oli kuuma. Hassua olikin palata Tampereelle kun oikeasti tuntui aika viileältä aluksi ja lämpötila oli kuitenkin siinä tasan 20 tienoilla.

Kivaa oli. Ei harmita yhtään. Kaunis kaupunki ja ihanaa seuraa.

Ja lähtisinkö uudestaan? Lähtisin! Mutta seuraavalla kerralla jonnekkin muualle...

Hymyilen

Ajattelin vain sanoa, että hymyilyttää. Taidan olla pikkuisen onnellinen.

Ja kohta Ruotsiin...

Yrittää ja yrittää...

Pikkuveli on käymässä. Annoin eilen periksi kaupungilla laahustelun ja isojen aaltojen seassa uinnin jälkeen ja lähdin katsomaan elokuvaa nimeltä the fast and the furious - tokyo drift. Käytin sitten samalla finnkinon kesätarjouksen hyväkseni ja suuntaan torstai-iltana Juhan kanssa katsomaan pirates of the caribbeanin (kakkososan tietty). Mutta siis mitä tuosta elokuvasta voi sanoa...ööö...olihan siellä japanilaisia ja paljon autoja. Minä pidän lähinnä saavutuksena sitä, että en ensinnäkään nukahtanut kesken näytöksen enkä myöskään turhautunut ihan hillittömästi, vaikka välillä syvään huokaisinkin. Kukin tykkää mistä tykkää.

Myöhään illalla näytettiin Jussin kanssa varmaan pyörärosvoilta. Meille oli luvattu lainaan pyörä ja sanottu, että lukko on hieman solmussa...Joo. Me revittin, riuhdottiin ja kiskottiin lukkoa noin puoli yhdentoista aikaan illalla kerrostalon pihassa. Mutta me saatiin se lopulta auki! Nyt on hyvä kysymys saako sitä enää koskaan lukkoon, mutta sillä ei kai ollut niin suurta merkitystä...Nyt on Jussilla pyörä millä kulkea.

Viime aikoina olen koittanut tehdä miljoonaa asiaa yhtäaikaa, onnistuen lähinnä humalaan tulemisessa ja yleisessä säätämisessä. Ruotsiin lähtö lähenee ja lähenee ja koulutyötkin pitäisi saada jossain välissä tehtyä. Tällä hetkellä jopa koulutyötkin ovat taas edenneet, mutta luvattoman hitaasti. Ehkä pitäisi ottaa mallia esimerkiksi ismosta, jolla on iteselleen vaatimus neljä sivua päivässä. Minusta tuo määrä vain kuulostaa toisinaan aika suurelta. Tietyissä vaiheessa jutut etenevät nopeasti. Mutta toisinaan neljä sivua tarkoittaa kyllä todella suurta määrää työtä.

Verrrrta

Olin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni luovuttamassa verta. Eikä se mitenkään kamalaa ollut, ainakaan kovin kamalaa. Minä en oikein tykkää noista piikeistä, joten se teki asiasta hieman hankalampaa. Pelkän hemoglobiinin mittaus sai pulssin nousemaan ja katseen kääntymään jonnekkin mahdollisimman kauas. Mutta kaikesta selvittiin. Jopa luovutuksen jälkeisestä päänsärystä, heikotuksesta ja huonosta olosta. Aion mennä toistekkin.

Tästä tuli mieleen asia, josta ollaan keskusteltu (erityisesti Juhan kanssa). Nimittäin elinten luovutus. Kun ihminen kuolee hän on voinut kirjoittaa elinluovutuskortin ja luovuttaa elimensä elinsiirtoon kuolemansa jälkeen. Kuinka moni on kirjoittanut tuon kortin? Kuinka moni kantaa sitä mukanaan? Ja tuosta määrästä huolimatta, kuinka moni olisi suostuvainen elinsiirtoihin? On masentavaa huomata, että tällaisen (minun mielestäni ainakin tärkeän) asian kohdalla toimii käytäntö, jossa ollakseen hyödyksi muille on tehtävä asian eteen jotakin. Me päädyimme ihmettelemään lähinnä sitä miksei elinten luovutus kuoleman jälkeen olisi oletusarvo josta voisi sitten kieltäytyä niin halutessaan. Ehkä se pelastaisi ihmishenkiä.

Rok Rok

Ruisrock on takana, jalat rakoilla ja iho kirkkaan punainen palamisen seurauksena. Mutta kivaa oli silti. Tosin mietin kyllä kovasti, että olisinko mahtanut jaksaa kahta päivää tai vielä pahempi, kolmea. Yksi päivä oli oikein hyvä. Ja siihen yhteen päivään mahtui ne kaksi bändiä, joita menin katsomaan: Cardigans ja Tool. Mahtavat keikat molemmilla. Tosin Tool vei kyllä valoineen ja tehosteineen kirkkaasti voiton. Toki siellä oli muutakin mukavaa nähtävää kuten Amorphiksen uusi laulaja, Yup soittamassa vaihteeksi taas niitä parempia kappaleitaan, hyvät hevikaraoket, jalkapallon ensimmäinen puoliaika (jeejee) ja Teräsbetoni (pitäähän se nähdä ja kuulla vaikka on tyhmä kuin mikä). Mikäli lämpötila olisi ollut inasen alhaisempi ja pölyä hieman vähemmän olisi tuolla ollut aivan mielettömän hienoa.

Maanantaina kotiuduttiin täpötäydellä junalla takaisin Tampereelle. Ratatöiden takia junan kesti tulla yli kaksi tuntia ja tästä ajasta ainakin puolitoistatuntia kului seistessä. Se oli varsin ikävää. Erityisesti kun siihen ei ollut osannut varautua laisinkaan etukäteen. Päästiin kuitenkin perille ja se oli tärkeintä.

Alkuillasta alkoi ukkostaa ja satoi kaatamalla. Jäi sitten Traconin kokous välistä. Myöhemmin illalla sain vielä kuulla etten pääse seuraavaankaan kokoukseen koska olen silloin Ruotsissa. Hieman ärsytti, mutta minkäs sille mahtaa. Olen minä kuitenkin kovasti pyrkinyt tekemään asioita senkin eteen, vaikka vähän väliä tuntuu ettei minulla oikeasti olisi aikaa eikä jaksamistakaan. Pitäisi opetella sanomaan jutuille ei. Olla tekemättä ja tehdä vain niitä mitä pitää tehdä, jotta saisi tehtyä edes jotain. Mutku, mutku.

Tänään heräsin taas äärimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen. Otin unia takaisin aamupäivällä ja nousin sängystä vasta lähellä puolta päivää. Ulkoilin, kiertelin kaupoissa ja lopulta päädyin Juhalle ja sitä kautta spektren mafiaan, jossa puheltiin ruuasta. Tänään piti vähän niinkuin olla kotipäivä. Loppujen lopuksi olin kotona tosi vähän. Näitä päiviä on mahtunut viime aikoihin hyvin paljon. Se on toisinaan varsin mukavaakin, toisinaan taas sitä saa paniikin miettiessään kaikkia tekemättömiä asioita. Ehkä tämä tästä taas. Aina sama juttu.

Että näin

Huomenna on tentti. Olin lukenut siihen aikaisemmin kohtuullisen vähän ja päivällä sain päähäni ajatuksen, että voisin vaikka olla menemättä. Tehdä tänään jotakin mikä edistäisi "oikeita" opiskelujani. Ja miten kävi? Istuin koko päivän tenttikirjat kädessä ja luin. Mikäs siinä. Ei haittaa. Tenttikirjat osoittautuivatkin yllättävän mielenkiintoisiksi tai sitten en vain halunnut heittää hukkaan sitä aikaa jonka olin jo kuluttanut lukemiseen. Yksi kirja jää kuitenkin vilkuilematta kun sitä en mistään onnistunut haalimaan käsiini. Tuskin sillä on väliä, eiköhän siitä läpi pääse noillakin kun kyseessä on sentään vain peruskurssi. Huomenna siis tenttiin.

Iltasella kävin taas katsomassa jalkapallopelin kerhohuoneella. Italia voitti. Jee.

Kotipäivä

Tänään oli pitkästä aikaa kotipäivä. Ihan oikea sellainen (no kävin minä sentään pihalla pariin otteeseen, mutta silti). Aamulla heräsin kohtuullisen aikaisin ja lähdin Christinen ja Terhon kanssa puistoon leikkimään. Juteltiin Traconista ja sain taas uuden mahdollisen ohjelmanumeron listaani. Myöhemmin päivällä pesin pyykkiä, vaihdoin lakanat, tamppasin pihalla tyynyt, peitot ja petauspatjan, puuhailin yhtä ja toista (lattioita en tosin pessyt vielä tänään) ja kaikissa mahdollisissa väleissä roikuin netissä. Kahlasin läpi varmaan satoja hotellien ja hostellien sivuja ja nähtävyyksien sivuja ja laivayhtiöiden sivuja ja vaikka mitä. Ja intoilin. Nyt alkaa tuntua siltä, että on oikeasti lähdössä. Hassua miten innoissaan sitä on.

Mutta siis, se mitä tänään piti tehdä oli lukea ahkerasti ja paljon sillä tentti on taas jo keskiviikkona. Päätin olla yrittämättä saada käsiini kolmatta tenttikirjaa ja pärjätä kahdella, jotka minulla jo on. Saa nähdä ehdinkö lukea niitäkään kun toinen niistä on yli 700 sivuinen järkäle ja toisessakin on lähemmäs 500 sivua. Kuvittelisin pääseväni läpi noidenkin sisältämällä tietomäärällä ja sitten taas...ei jaksa kiinnostaa. Turhauttaa lukea tenttiin jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin opintoviikot opintotukia varten. Pitäisi kai koittaa keskittyä lopputyöhön, jotta ei olisi tällaisia asioita mietittävänä. Ehkä minä vielä...

Illalla lämmitin vielä saunan. Kämppä oli päivällä tukahduttavan kuuma, mutta auringon alkaessa laskea viileni mukavasti. Nyt on hyvä olla, eikä se johdu pelkästä saunasta vaan myös mukavista sanoista jotka kuulin juuri hetki sitten.

Olemisesta

Tänään on ollut taas kerran ihka oikea löysäilypäivä. Heräsin vasta kahdentoista jälkeen (menin tosin nukkumaankin vasta aamuneljän maissa). Heräilyvaihe kesti pitkään ja sisälsi monta halia, mikä oli tämän päivän pelastus. Lopulta päädyin kaupan kautta kotiini vasta noin kolmelta ja sitten olisikin pitänyt alkaa luku-urakka jälleen edessä häämöttävään tenttiin. Minä yritinkin, kovasti. Kerran nukahdin sohvalle kirjan kanssa ja muuten luin ja luin ja ajattelin jotain ihan muuta enkä muista lukemastani mitään. Väsynyt ja laiska olotila. Enkä jotenkin osannut edes hirveästi stressata asiaa (mikä on siis vain hyvä asia). Iltasella pakenin kuumasta kämpästäni kerhohuoneelle katsomaan Brasilia-Ranska-ottelun tenttikirja kainalossani ja noh, ei ole vaikea arvata etten avannut tenttikirjaa kertaakaan koko aikana. Tutustuin sentään yhteen uuteen ihmiseen, joka kerhohuoneelle mennessäni säikähti, että aionko keskeyttää hyvän saksalaisdekkarin katsomisen. En minä niin julma ollut, vaan katsottiin dekkari yhdessä ja sitten käännettiin peliin ja katsottiin sekin yhdessä loppuun asti. Vaikka tyttö myönsikin ettei hän kyllä ollut suunnitellut katsovansa ko. peliä.

Mutta nyt takaisin tultuani ajatukset pyörivät taas tekemisessä ja olemisessa. Mitä kaikkea pitäisi puuhata ja mitä kaikkea haluaisi puuhata, ja mihin kaikkeen on mahdollisuuksia. Pitäisi tehdä kunnon siivous (pestä lattiat jne), lukea tenttiin, leipoa pullia, tehdä metodiessee valmiiksi ja päättötyötä taas eteenpäin (ei, en ole koskenutkaan siihen sitten toukokuun) sen lisäksi haluan lähteä tässä kuussa Juhan kanssa Ruotsiin, tahdon nähdä keikkoja, tahdon tuntea oloni mukavaksi, tahdon tykätä ja olla tykätty. En minä pyydä liikaa...enhän? Kaikkihan on mahdollista.