Meemi

Kysy minulta 1-3 kysymystä asioista, jotka ovat jääneet vaivaamaan tai joihin haluaisit muuten vain vastauksen. Vastaan kysymyksiin parhaan kykyni mukaan. Kopioi tämä sitten journaliisi ja katso, mitä muut haluavat kysyä sinulta.

Jos esittää itse kysymyksiä niin kai se on sitten oikeutettua tunkea tämä myös omaan blogiinsa. Kopioitu siis livejournalista käyttäjältä nimeltä ampern. Minulla ei ole tänään mitään sanottavaa eikä tämä ole edes journal, mutta siitä huolimatta. Onhan se ainakin mielenkiintoista tietää onko jollakulla minulta jotain kysyttävää :)

Abnormal

You Are 24% Abnormal

You are at low risk for being a psychopath. It is unlikely that you have no soul. You are at medium risk for having a borderline personality. It is somewhat likely that you are a chaotic mess. You are at low risk for having a narcissistic personality. It is unlikely that you are in love with your own reflection. You are at medium risk for having a social phobia. It is somewhat likely that you feel most comfortable in your mom's basement. You are at low risk for obsessive compulsive disorder. It is unlikely that you are addicted to hand sanitizer.

How Abnormal Are You?

Kiitokset Suville tästä informaatiosta minua koskien. Pitihän tämäkin siis tänne vielä saada. Tutut voivat koittaa päätellä miten hyvin ylläolevat pitävät paikkaansa :)

Your Stripper Song Is

Closer by Nine Inch Nails "You let me violate you, you let me desecrate you You let me penetrate you, you let me complicate you Help me I broke apart my insides, help me I�ve got no Soul to tell" When you dance, it's a little scary - and a lot sexy.

What Song Should You Strip To?

Juuh. yllättävän hyvä biisi, mutta ehkä silti ei...

Yhteydenottoja

Tänään on ollut tuhottoman saamaton päivä. Piti tehdä vaikka mitä. Aloitin tekemään vaikka mitä. Enkä saanut mitään tehdyksi.

Onneksi en ole kuitenkaan aivan täysin vajonnut ulos elämästäni. Vaikka mikään asia ei oikein edennytkään, olin minä kuitenkin enemmän tai vähemmän aktiivisesti ihmisiin yhteydessä. Äiti soitti yöllä (oli se jo tämän päivän puolta ja onnistui lahjakkaasti herättämään minut), hieman päivemmällä puhuin puhelimessa ainakin noin kymmeneen eri kertaan eri kavereiden/sukulaisten kanssa. Kerrassaan hämmentävää. Itse asiassa näin jälkikäteen ajatellen, minä taisin olla hyvinkin passiivinen koska en soittanut itse kuin yhden puhelun. Miksiköhän kaikki tällainen osuu aina yhdelle päivälle ja sitten kuluu taas päiviä jolloin tuntuu ettei ketään voisi edes vähempää kiinnostaa mitä minulle kuuluu tai mitä teen. Noh, kiva että edes joskus kiinnostaa :)

Ajankulutusta

Aina silloin on kun pitäisi oikeasti tehdä jotain (kuten koulujuttuja) tulee eteen kaikkea enemmän tai vähemmän mielenkiintoista mihin itsensä tuuppaa mukaan. Eilinen ilta kului jumpan jälkeen elokuvia katsellen. Tulihan tv:stä niinkin loistava elokuva kuin Terminator 3. Huono, mikä huono. Mutta kuten eräs katselukumppani totesi: On paljon kivempaa jakaa huonot elokuvat keskenään niin se huonous jotenkin jakaantuu ihmisten kesken eikä tunnu enää niin pahalta. Tietysti elokuvan lisänä oli myös aimo annos kaikkea liian makeaa ja liian rasvaista/suolaista syötävää, jota jokainen oli tuonut mukanaan.

Tänään puolestaan eksyin pelaamaan lautapeliä nimeltä the hills rise wild. Ei minun alkujaan pitänyt päätyä sitä pelaamaan, mutta yksi pelaajista oli viime hetkellä perunut tulemisensa ja noh, idea kuulosti kivalta. Pitihän sitä päästä kokeilemaan. Peli on siis Cthulhu-mytologiaan ja first person shootereihin pohjaava lautapeli. Varsin viihdyttävä sellainen. Sääntösepustuksineen peli kesti noin kuusi tuntia, että siinähän se päiväkin kului. Pelin jälkeen päädyin keskustaan ja yksille, koska myöhästyin parilla minuutilla edellisestä bussista.

Huomenna olisi presidentinvaalien toinen kierros ja minua lähinnä ahdistaa. Pitäisikö sitä äänestää vai ei. Ja jos äänestää niin ketä sitä äänestää. En siis ole mitenkään erityisen vahvasti kummankaan kannalla. Ehkä minä äänestän toista sitten vain siksi, että toinen on minun mielestäni huomattavasti ärsyttävämpi vaihtoehto. Hyvä, että tuo "vaalihulina" on kohta ohi. Kaduilla parveilevat vaalityöntekijät ja postista tipahtelevat mainokset alkavat jo pikkuhiljaa ärsyttämään. Tänäänkin kieltäydyin kauniisti ottamasta jotakin vaalimainosta, jossa lähinnä muistutettiin mikä olisi tämän sopivan ehdokkaan nimi ja sitten se samainen lappu oli tullut minun postiluukustani sisään ollessani poissa. Höh.

Nyt minua vaivaa vain hirvittävä väsymys. Johtunee myöhään venyneestä eilisillasta ja siitä, että sain vihdoin tuossa taas äsken syötyä. Jännä juttu muuten sekin, että sitä on aina aivan älyttömän ärsyyntynyt nälkäisenä ja miten se menee nopeasti ohi kun saa jotain syötävää. Nyt siis nekin teistä tietävät, jotka eivät vielä tienneet, millä minut pitää tyytyväisenä ;) Ja tämä asia ei yhtään edesauta tuota minun edellistä postaustani. Ei pitäisi syödä koko ajan, tai muuten käy huonosti.

Tarttis tehrä jottain

Havahduin taas tässä hiljattain siihen, että minä en kyllä voi nimittää itseäni normaalikokoiseksi. Punkero mikä punkero. Vaikka viime kesänä lähti painoa yli 10 kiloa eikä sitä ole tullut kiloakaan lisää niin silti. Tälle asialle pitäisi kyetä tekemään jotain, mutku mutku. Kaikki hyvä on niin hyvää ja aika ei millään tahdo riittää urheilulle ja kaikelle sille tekemiselle mitä haluaisi tehdä. Nyt kuitenkin (taas) päätin, että on otettava itseään niskasta kiinni ja tehtävä jotain.

Lähdenpä tästä siis Atalpaan nostattamaan hikeä pintaan.

Jokainen lapsi on ihme

Näin tänään bussipysäkillä Unicefin(?) mainoksen, jossa minulle kerrottiin, että jokainen lapsi on ihme. Minä muotoilisin lauseen ehkä pikemminkin muotoon, että jokainen elämä on ihme. Jokainen lapsi taas noh, osaa olla ihmeellinen (tavalla tai toisella).

Loppuharjoittelun eskariryhmä on oikeasti saanut minut miettimään sitä miten paljon lapsia aliarvioidaan. Eskarin varsinaiset ohjaajatkin usein puhuvat keskenään lasta koskevia asioita aivan kuin lasta itseään ei olisi paikalla lainkaan. Ja lapsesta kuitenkin näkee, että hän on täysin selvillä siitä, että juuri hänestä puhutaan ja hän siksi keskittyy siihen mistä puhutaan. Tähän samaan ehkä vielä suuremmassa määrin sortuvat monet muut kuin kasvatusalan aikuiset ihmiset. On niin helppoa ajatella, että lapsi on vielä niin pieni ettei ymmärrä mistä keskustellaan. Tosi asia kuitenkin on, että jo todella pienet lapset tajuavat milloin heistä itsestään puhutaan.

Eskari-ikäiset ovat muutenkin jo varsin välkkyä porukkaa. Toisissa asioissa he ovat jo älyttömän taitavia ja osaavia ja toisissa asioissa taas vielä hyvin pieniä. Siltikin kaiken kaikkiaan he osaavat ja ymmärtävät jo varsin paljon. Itse asiassa voisin suositella useille ihmisille oikeaa keskusteluhetkeä jonkun 4-7-vuotiaan lapsen kanssa. Se saattaisi avartaa monen käsitystä lapsista. Tämän päiväisen keskustelun aiheita olivat mm. internetin käyttö (erityisesti se mitä kaikkea ikävää internetistä voi löytyä), elokuvat (erityisesti se mikä tekee elokuvasta hyvän tai huonon) ja presidentinvaalit. Jokainen noista keskusteluista lähti lasten omasta puheesta eikä edes tuo ensimäminen internettiin liittyvä keskustelu ollut sellainen, jossa aikuinen olisi luetellut asioita joihin voi törmätä vaan lapset miettivät itse mitä kaikkea heitä voi kohdata ja miten tulee toimia jotta pääsee vain pelaamaan tai selaamaan kivoja sivuja (kuten vaikkapa Avaruus Boboa).

Menneitä

Viikonloppu oli ja meni. Olisi kivaa jos viikonloput kestäisivät aina viisi päivää ja arkipäivät sen kaksi päivää. Ehtisi tehdä kaikenlaista, tai vain olla. Viime viikonloppuun kuului kyllä puuhailua.

Perjantaina oli pitkästä aikaa taas teatterin vuoro. Näytelmä oli nimeltään Kaasuvalo. Ihan kohtuullisen hyvä ja hyvin näytelty esitys. Tykkäsin siis, vaikkei se mitenkään erityisesti mukaansa temmannutkaan (ei ainakaan toisella puoliajalla). Edellisestä teatterireissusta olikin taas aikaa jo lähes vuosi, vaikka teatterikaupungissa muka asunkin.

Lauantaina sitten saapui Suvi Tampereen suuntaan ja päädyimme Hellään. Nyt minäkin olen sitten käynyt sielläkin. Ihan mukavaltahan tuo paikka vaikutti. Ehkäpä päädyn sinne joskus uudestaankin mikäli taas joskus satun ylipäänsä päätymään baariin.

Nyt on sitten taas arki ja pitäisi pinnistellä jaksaakseen tehdä kaiken sen mikä on pakko tässä tehdä. Eli käydä harjoittelussa (tarkoittaa epäinhimillisen aikaisia herätyksiä), kirjoittaa koulutöitä ja olla muuten vain hyödyllinen. Ehkä minä kykenen pinnistelemään hetken aikaa. Katsotaan miten pitkälle se riittää.

kännipostaus \o/

Hihii. Jo toisen kerran onnistun tässä, eli istun koneella sen jälkeen kun olen ottanut jotain ja ollut jossain. Tällä kertaa vain kävi vähän hassusti. Eli kaverille iski paha olo ja minä sen seurauksena kotiuduin myös pitämään huolta siitä, että toisetkin jaksaa. Muut jäi vielä ottamaan vähän toisellekin jalalle ;)

Mutta silti ja kaikesta huolimatta onpa kivaa saada Suvia aina toisinaan Tampereelle! \o/

Tämmöisiä

Ihmiset olivat laittaneet blogeihinsa ties mitä juttuja. Pitäähän näihin aina ottaa osaa.

Ensimmäisen tuiki tärkeä tieto. Jos olisin kieli, olisin espanja tai italia (niin varmaan...). Jos haluat tietää mikä itse olisit niin vierailepa seuraavassa osoitteessa: http://powersugoi.net/quiz/language.php


Tämä seuraava on omistettu.
Testi nimeltään What 20th Century Theorist are you? kertoi minulel seuraavaa:
You are Jacques Lacan! Arguably the most important psychoanalyst since Freud, you never wrote anything down, and the only works of yours are transcriptions of your lectures. You are notoriously difficult to understand, but at least you didn't talk about the penis as much as other psychoanalysts. You died in 1981.

Tällä tiedolla teen siis vielä ihmeitä, sillä en ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä hemmosta.

Ampern puolestaan esitteli blogissaan sivuston, joka kertoo kaikki ikävät totuudet sinusta itsestäsi mitä et missään nimessä halunnut tietää (http://koti.mbnet.fi/notq/lause/.)
Minusta se kertoi esimerkiksi tällaista:
marilyn on uupunut blondi.
marilyn on surullinen lusmu.
marilyn on ilkivaltainen orja.
marilyn on lihaksikas papana.
marilyn on väsynyt pissis.

Sinänsä aika pelottavaa, että nuo olivat lähestulkoon tuossa järjestyksessä oikeasti ensimmäiset lauseet, mitä tuo generaattori itsestään syöksi ulos. Ehkä se oli vain osoitus siitä, että tämä päivä alkaa mennä hurjana syöksynä alamäkeen, jollen kohta mene nukkumaan.

Kehittymistä

Työssä oppimisen ensimmäiset päivät ovat vieneet täysin voimani enkä ole saanut tätäkään päivitetyksi aikoihin. Nyt tilanne näyttää kuitenkin kaikin puolin paremmalta. Ei sillä ettäkö harjoittelu olisi lopussa, ei toki, mutta olen alkanut innostua hommasta. Töitä riittää hirveästi (siis myös niitä kirjallisia) ja siinä sivussa pitäisi myös sen lopputyön ja metodiesseen edetä, mutta eiköhän se siitä. Ainakin harjoitteluun liittyvät asiat tuntuivat tänään loksahtavan kohdalleen. Pääni tulvi ideoita, joista osa oli jopa toteuttamiskelpoisia. Tiedän siis melko tarkalleen mitä teen ja minkälaisia juttuja vedän lapsille loppuharjoittelun aikana. \o/

Muuten oloni on jatkanut väsynyttä, mutta ehkä kuitenkin varsin onnellista, linjaansa. Nukun yhä huonosti, vaikka olen lähes täysin parantunut. Herään joka ikinen yö vähintään kolme kertaa vain ihmetelläkseni miksi ihmeessä olen taas hereillä. Lähiaikoina olen kyllä pääasiassa herännyt painajaisiin. En ole nähnyt näin paljon painajaisia ikuisuuksiin. Yleensä en näe painajaisia lainkaan. Ehkä tämä on vain jokin oire tuosta koulun aiheuttamasta stressistä?

Kaiken kaikkiaan minä heilun kahden vaiheilla siinä, että elättelenkö yhä toiveita valmistua keväällä vai en. Toiveita on, mutta en tiedä millä tavalla se on mahdollista. Onko lainkaan vai onko se sittenkin vielä varsin todennäköistä. Aika näyttää mitä saan aikaiseksi. Paljon on joka tapauksessa tehtävä.

Väsymys

Tänään oli peli. Se viimeinen. Tuntui, että koko päivä kului siihen. Heräsin miettien sitä, ennen peliä tein vimmatulla vauhdilla "seikkailuun" muutoksia ja sitten lopulta pelattiin seitsemän tunnin sessio. Siinähän se sitten oli. Jäljelle jäänyt olotila oli väsynyt ja haikean helpottunut.

Nyt olo on lähinnä sellainen, että mitäs nyt? Nyt olisi aikaa tehdä koulujuttuja (mutta tällä nimenomaisella hetkellä olen ihan liian väsynyt). Nyt olisi aikaa lukea tai pelata jotain (mutta kun en osaa päättää että mitä). Nyt olisi aikaa nukkua (mutta kun en tahtoisi mennä ihan vielä nukkumaan). Kyllä päättäminen on aina niin kamalan vaikeaa. Tahtoisi olla hyödyllinen ja silti tehdä jotain kivaa. Yleensä se ei vain mitenkään onnistu samaan aikaan.

Nukkuminen voisi olla tällä hetkellä se kuningasidea. En ole koko viikkoon nukkunut oikeasti hyvin. Nyt kun vihdoin olen paranemaan päin enkä enää tunne itseäni niin järkyttävän tukkoiseksi niin nyt sitten näen painajaisia, pyörin, kierin ja heräilen muuten vain. Ärsyttävää. Mutta tällä hetkellä tuntuu kyllä siltä, että jos nyt painaisin pääni tyynyyn niin ehkä minä voisin nukkua vaikka yhteen menoon aamuun asti. Ehkä minä kohta kokeilen.

Tehotyttömäisyydestä

Tänään oli tehopäivä. Kerrankin. Pitkästä pitkästä aikaa.

Hinasin itseni varttia yli kuusi ylös sängystä, jotta ehdin oikeaan bussiin ja kohti Hervantaa. Hervannasta palailtuani (aamupäivällä) aloitin tenttiinlukuoperaation, johon kuvittelin kuluttavani hienosti koko päivän. Vaan toisin kävi. Sain kirjat luetuksi jo kahdeksaan mennessä ja sitten aloitin järjestelemään papereita, mikä taas johti pieneen siivoamiseen. Papereiden seasta löytyi myös yksi tehtävä joka piti palauttaa marraskuun alkuun mennessä. Nyt sekin on tehty ja huomenna menen koittamaan josko ne vielä sen huolisivat. Ja nyt kun vielä saisi vähän kirjalliseen muotoonkin kirjoitetuksi sitä missä vaiheessa minun kandityöni ja suunnitelmani ovat niin sitten olen valmis nukkumaan. Sitä odotellessa...

Kyllä se tästä vielä...

Heräsin tänään hiestä märkänä painajaisiini. Kello taisi olla siinä suunnilleen neljä. Hetken aikaa rauhoituttuani päädyin takaisin nukkumaan ja noin kolmen tunnin kuluttua tuskaiseen ylösnousemukseen. Miten voi herääminen olla niin hankalaa?

Pääsin kuitenkin pienien käynnistymisvaikeuksien jälkeen ylös ja suuntasin suoraan lääkäriin, taas. Tällä kertaa minulle määrättiin yhtä jos toistakin ja sanottiin, että mikäli lämpö ei ala laskea niin ensi viikon alusta minulle annetaan myös antibiootit silläkin uhalla, että olisin kyseiselle merkille allerginen (kuten on todennäköistä). Päätin parantua. Koko päivän oli yhtä tukkoista kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa lämpö ei noussut edes näin iltaa kohden, joten ehkä minä tosiaan vielä joskus paranen.

Ja sitten tänään alkoi taas oikeasti opiskelu. Yllättävää kyllä en kokenutkaan sitä mitenkään erityisen ahdistavaksi. Päivä oli kyllä rankka ja väsähdin ihan totaalisesti jossakin vaiheessa, mutta siitä huolimatta minulle ei iskenytkään mieletöntä pakokauhua. Minulle tuli ennemminkin sellainen olo, että kaipa se kaikki tästä jollakin tavalla sujuu. Katsotaan nyt miten. Ehkä tilannetta helpotti päättöharjoitteluni mentor jonka tänään tapasin ensimmäistä kertaa kasvotusten. Vaikutti oikein mukavalta. Päättöharjoittelun aikana tehdään viisi kirjallista työtä ja samalla pitäisi muka lopputyönkin edetä, mutta jos harjoittelu muuten on mukava niin ehkä sitä sitten jaksaa ainakin yrittää. Yritän tässä valaa itseeni uskoa siitä, ettei tehtävää (muka?) ole liian paljon. Että ehkä, mahdollisesti minulla vielä on joitakin mahdollisuuksia valmistua ensi keväänä kuten alunperin kaavailin...Ehkä.

Tuskastumista

Olen ollut kipeänä liian pitkään. Koko ajan kuumeilen eikä lämpö tunnu laskevan ikinä kuin hetkellisesti. Niinpä päädyin sitten tänään lopultakin lääkäriin. Ja kyllähän ne jotain vikaa minusta löysivät, esimerkiksi poskiontelontulehduksen sekä keuhkoputkentulehduksen. Molemmat tosin olivat jo kuulemma paranemaan päin. Hyvä niin. Minä olen niin täydellisen kyllästynyt olemaan koko ajan väsynyt. Tahtoisin vain nukkua ja nukkua ja kaikki tärkeä jää tekemättä. Eikä nukuttuakaan saa kunnolla kun on jatkuvasti niin tukkoinen. Mutta yritän nyt olla luottavainen ja uskoa siihen, että pian olen taas terve.

Osittain edelliseen liittyen tänään tuskastutti myös se, etten saa liikkua. Tänään olisi ollut lentopallo ja olin kovasti suunnitellut että tällä viikolla voisi päästä jo jumppaan tai punttikselle, mutta ei sitten. Lääkäri sanoi ettei koko tällä viikolla ainakaan saa vielä harrastaa liikuntaa. Höh. Mitäköhän lääkäri olisi sanonut avantouinnista tai siitä että juoksin ja vedin lapsia perässäni pulkassa koko viime viikon...Noh, olin fiksu ja pidin suuni kiinni tuollaisista pienistä sivuseikoista. Mutta ehkä minä kuitenkin noudattelen lääkärin ohjetta niin josko se auttaisi minun paranemiseeni.

Tänään minua tuskastutti myös koulu. Kolmas periodi alkoi ja vaikkei minulla ollut vielä yhtäkään tuntia niin tuskastuin silti. Ensimmäinen tentti on heti torstaina ja kandityötä, metodiesseetä, sosiaalipsykologian tenttiä ja harjoittelua pitäisi suunnitella ja tehdä hirveällä vauhdilla. Minä en jaksa. Eikä minua huvita. Ja silti haluaisin että huvittaisi. Mistä ihmeestä minä löydän sen kadonneen motivaation? Argh. Auttaisikohan tähänkin jaksamiseen se, että paranisi? Alan olla vakuuttunut siitä etten oikeasti valmistu vielä ensi keväänä. Ihan liian paljon tehtävää enkä saa edes pieniä asioita valmiiksi. Ahdistun siitä kaikesta minkä tiedän olevan vielä tänä keväänä edessä. Tahtoisin äkkiä jonnekin muualle tekemään jotakin ihan muuta. Mutta ehkä se tästä. Ehkä kun koulurutiini taas lähtee liikkeelle niin tilanne muuttuu. Tai jos ei muutu niin en tiedä mitä sitten.

Älykkyydestä

En ole omasta mielestäni tyhmä. En tosin missään nimessä mikään nerokaan. Olen varmaankin keskiverto tuossa suhteessa. Tiedän joistakin asioista (aivan liian harvasta asiasta kuitenkin) jotakin ja minulla on mielipiteeni, jotka kykenen myös perustelemaan. Mutta mikä tekee ihmisestä oikeasti älykkään? Ja mitkä ovat niitä kriteerejä joilla muut arvioivat toistensa älykkyyttä?

Älykkyystestit mittaavat pitkälti matemaattis-loogista päättelykykyä ja sitä minulla ei ole juuri nimeksikään. Sillä mittapuulla mitattuna en varmasti olisi älykäs. Siksi en ikimaailmassa suostuisi edes tuollaiseen testiin menemään. Tiedän jo valmiiksi, etteivät ne tulokset olisi lainkaan mieltäylentäviä.

Minua on pohdituttanut tämä asia jo jonkin aikaa. Nyt se pulpahti ajankohtaiseksi ikäänkuin sattumalta kun taas kuulin ihmisten kertovan siitä millaisia ihmisiä he pitävät älykkäinä. Joidenkin mukaan älykäs on miltei sama kuin kirjanoppinut, eli sellainen henkilö joka tietää kaikesta paljon tai ainakin jotakin, tai ainakin vakuuttaa toiset siitä että tietää. Sivistynyt olisi ehkä oikea sana. Jotkut mittaavat toisten älykkyyttä seuraamalla heidän tekemisiään. Miten ihminen toimii tietyissä tilanteissa, pelatessa tai vaikkapa bileissä. Ja sitten on taas näkemyksiä joiden mukaan älykkyys näkyy tietynlaisena ulkoisena hiljaisuutena.

Minä pääsen tästä melko nopeasti siihen johtopäätökseen, että ihmiset todennäköisesti näkevät/pitävät minua tyhmänä. Se saattaa tietysti olla tottakin, sillä jos olisin tyhmä en todennäköisesti tiedostaisi olevani mitenkään erityisen tyhmä vaan pitäisin itseäni ihan tarpeeksi fiksuna (kuten eräs ystävä tämän asian ilmaisi). Mutta yhteenvetona: En tiedä monestakaan asiasta paljon, vaikka haluasinkin. En voita pelejä tai käyttäydy välttämättä kaikista järkevimmällä tai loogisimmalla tavalla. Ja näiden lisäksi vielä olen avoin, iloinen ja puhelias.

Ja tiedetään, tiedetään, että älykkyyttä on monenlaista. Mutta minä haen tässä nyt sitä yleistä käsitystä siitä milloin ihminen on muidenkin kuin itsensä silmissä älykäs. Onko se vain yksittäisiä lauseita oikeilla hetkillä? Vai onko se jotakin kokonaisvaltaisempaa?

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tämän vuoden uusi kuje taisi olla minun kohdallani se, että en jaksa tehdä mitään. En siis myöskään päivitellä blogia. Väsyilen vain kuumeilusta ja armottomasta nuhasta.

Minä päätin etten tänä vuonna tee uuden vuoden lupauksia ja uuden vuoden jälkeen totesinkin etten tehnyt. Paitsi, että nyt myöhemmin totesin, että voisin sittenkin tehdä yhden lupauksen ja yrittää vielä pitääkin sen jossakin määrin. Voisin yrittää pitää paremmin yhteyttä niihin ystäviini joihin olen ollut todella harvoin yhteydessä. Tämä on todennäköisesti sellainen ikuisuusprojekti, että vaikka olisin miten paljon yhteyksissä eri suuntiin, olisin todennäköisesti aina tyytymätön siihen yhteydenpidon määrään mihin olisin kyennyt. Mutta parempi silti yrittää. Aloitin jo tänään laittamalla sähköpostia kaverille jonka näin viimeksi joskus syksyllä. Ehkä se tästä. Ja tämä siis siksi, että ystäväni ansaitsisivat oikeasti enemmän. Minä olen vain laiska.

Tämän vuoden lupauksiin kuuluu myös se, että lopputyö valmistuu. Sen on pakko valmistua. Jos se ei valmistu kevääseen mennessä niin sitten viimeistään jouluun. Mutta jos tuo venähdys tapahtuu (kuten pelkään) niin olen kyllä hyvin pettynyt itseeni. Mutta pakko se on myöntää, tällä vauhdilla tästä ei tule yhtään mitään. Ja motivaatio on jossain nurkassa täysin hukassa. Pitänee ryhtyä pikaisesti sitä metsästämään.

Muuten elämä on tällä hetkellä hyvinkin mukavaa. Tämä vuosi on alkanut sairastelua lukuunottamatta oikein kivasti. Jos tämä ennustelee sitä mitä koko kuluvana vuonna on luvassa niin minä aion hymyillä usein. Toivottavasti tämä sairastelu kuitenkin menee ohi ja nämä muut mukavammat osiot jäävät. :)