Ei mitään sanottavaa

Pakko kirjoittaa edes jotain. Olen lähes joka päivä avannut tämän sivun ja sulkenut kirjoittamatta mitään. Kyse ei ole siitä etteikö olisi jotakin sanottavaa vaan siitä, että nyt ne asiat eivät vain osaa tulla oikeassa muodossa ulos. Ehkä tarvitsen siihen taas jonkin sykäyksen.

Sama kirjoittamisen vaikeus koskee tällä hetkellä kaikkea muutakin kirjoittamista. En saa koulutyötä valmiiksi, en saa sähköposteja kirjoitetuksi jne. Irkissä sentään höpötän, mutta sekin on vähän toisenlaista. Ehkä sitä voisi kuvata enemmän puhumiseksi kuin kirjoittamiseksi. En ala pohtia tätä tässä. En tänään ainakaan.

Tästä lähtien taas päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä kaiken mitä pitäisi. Niin varmaan. Kuka uskoo? Noh, aina sitä voi yrittää...

Paniikki

Perhosia mahassa. Tärisyttää ja on kerta kaikkisen kummallinen olo. Nyt äkkiä pitäisi saada kaikki asiat pois alta ja taas olisi rauha maassa. Odottaminen on kamalinta. Enköhän minä kohta voisi lähteä, paitsi että aikaa on vielä yli tunti. Miksi tämä on aina näin hirveää? Ihan sama onko edessä helppo vai vaikea tentti. Aina sama juttu.

Arki iski 1-0

Ääh. Tänään piti nousta aikaisin ja suunnata töihin. No eihän siitä mitään hyvää seurannut. Mitä voi odottaakaan kun jo kolmen edellisen päivän aikana oli tuntunut sunnuntailta? Minä olisin voinut jatkaa sunnuntaissa elämistä vielä vaikka miten pitkään...Tosin tämä viimeisin maanantai, joka sekin tuntui sunnuntailta sujui kyllä varsin mukavasti seurapelien ja muutenkin hyvän seuran merkeissä. Tänään sitten seura oli kehnoa ja ilma oli huono ja valitus valitus valitus. Ja sain vielä migreenikohtauksenkin.

No ei siellä töissä nyt oikeasti niin kamalaa ole, mutta minä olisin niin mielelläni tehnyt jotain ihan muuta tänään. Ainakin se migreeni olisi saanut jäädä tulematta. Selvisin siitä kuitenkin hengissä ja ehkä yllättävän vähälläkin (jos nyt ikinä voi sanoa niin). Tällä kertaa ei tullut näköharhoja mikä tuntui jo perin hämmentävältäkin. Oli todella outoa potea kammottavaa päänsärkyä ja nähdä samalla kaikki ympärillä oleva selkeästi. Ja muutenkin sain kohtauksen taltutetuksi kotiin päästyäni vähemmällä kuin mitä odotin. Hyvä näin. Hymyilin sitten loppuillan ja harjoittelin japania. Kohtaus oli kuitenkin sen verran rankka, että nyt on uniaika. Ei vain enää pysty pysymään hereillä.

Yllättävää seuraa

Tänään piti olla koulutöiden aika, ja ehkä avannonkin. Ne jäivät kuitenkin välistä. Avanto ihan puhtaasti kipuilujen ja laiskuuden ansiosta. Koulutöitä taas sain tehtyä hieman, mutta sitten tulikin mutkia matkaan.

Minut kutsuttiin kyläilemään ja vieläpä ihmisten luo, joita näin viimeksi uutena vuotena. Tällä kertaa tapaamisten väli oli kuitenkin lyhempi kuin edellisellä kerralla. Käyhän se näinkin. Yhtä myöhään meni kuitenkin kuin viime kerrallakin, enpä tosin kävellyt kotiin vaan sain kyydin. Juteltiin pitkään ja hartaasti politiikasta, uskonnosta ja yleisesti maailman menosta. Jostakin kumman syystä nuo ovat aiheita, joita tuolla porukalla aina päädytään puhumaan. Pelit, elokuvat ja kirjallisuus ovat myös aina jossakin määrin sivuttuja, mutta silti pisimmät keskustelut tulevat noista edellä mainituista aiheista. Enkä sano, että se olisi huono asia. Toisinaan on varsin virkistävää keskustella asioista jotka ympärillä vaikuttavat tai käsityksistä yleensä. Saavat ehkä ajattelemaan asiaa joskus laajemmasta näkökulmasta. Tänään tosin tuntui siltä ettei ollut otollisin mahdollinen päivä tuollaiselle keskustelulle. Välillä kipuilin niin kovasti etten kuunnellut yhtään mitä muut puhuivat ja sitten taas kulutin aikaa päästäkseni kärryille muiden selostuksista. Eikä minulla tuntunut olevan kovin paljon sanottavaa, johtuen ehkä siitä että joku muu ehti sanoa sen mitä minäkin mietin sanovani. Ainoastaan muutamassa tilanteessa selitin pitkään ja hartaasti omaa näkemystäni. Ehkä se on hyvä niinkin. Siis hiljentyä joskus kuuntelemaan sitä mitä muut sanovat eikä olla aina itse suuna päänä.

Nyt ihmettelen että mitä tekisin. Kello on vaikka ja mitä, mutta minua ei väsytä ollenkaan. Ehkä minä vielä joskus opin, että kahvia ei kannata juoda enää yöllä tai edes myöhään illalla.

Välittämisestä

Välittäminen on joskus vaikeaa. Ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vaikka yrittää parhaansa niin silti voi olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi vai voiko? En osaa itse vastata tuohon. Toisaalta minulla on selkeä käsitys siitä, että välittäminen on aina hyvästä. Se että itse välittää ja se, että tuntee että itsestä välitetään. Miten se voisi olla pahasta? Ehkä kyse onkin siitä millä tavalla milläkin hetkellä pystyy välittämisensä osoittamaan.

Ehkä minä pystynkin näkemään asian vain omalta kantiltani. Kun minulla on huono olo minua helpottaa se, että joku osoittaa välittävänsä. Vaikka se voikin olla vaikeaa. Tiedän, että olen silloin kiukkuinen, välttelevä enkä varmasti sano sitä mikä mieltäni vaivaa. Kuitenkin juuri tuollaisissa tilanteissa se, että joku jaksaa silti olla lähettyvillä eikä heti häviä voi olla oloa helpottava tekijä. Kaikilla tilanne ei välttämättä ole samanlainen. Toisaalta minä olen muutenkin ihminen, joka odottaa ja toivoo toisten osoittavan selkeästi välittämisensä. Minulle on tärkeää se, että minulle puhutaan ja se, että asioista puhutaan. Sanotaan jos tykätään.

Olen sitten miettinyt myös sitä, että osaanko itse osoittaa ihmisille, että välitän. Ehkä, sillä tuskin muuten minulle puhuttaisi, minua kutsuttaisi kylään tai mitään muutakaan. Mutta ei sitä aina voi tietää. Toisinaan sitä iskee epävarmuus kaikkeen. Mistä tietää kuka on todellinen ystävä? Ja mistä tietää kuka oikeasti välittää? Ei ole kiva jos sen voi kokea vasta sitten kun asiat ovat huonosti (kuten laulussa sanotaan "kuka jäljelle jää").

Ehkä tämän tekstin tarkoitus oli sanoa kaikille jotka tunnen, että "hei, minä välitän sinusta". Sillä minä oikeasti välitän. Välillä tuntuu, että välitän hurjan paljon niistäkin joita tuskin tunnen. Liikutun ja suren ja iloitsen jos saan kuulla jotakin syytä. Eikö sekin ole välittämistä?

Vuoristorataa

Kummallinen päivä taas vaihteeksi. Keskittymiskykyni on kadonnut taivaan tuuliin. Koko päivä oli yhtä mielialavaihtelua. Välillä kaikki oli hyvin ja välillä olin taas universumin tuskastunein ihminen. Mikään ei ollut hyvin.

Huomasin onneksi tämän haahuiluni mielialasta toiseen, joten pyrin olemaan kiukuttelematta ihmisille ainakaan kovin pahasti. Sen sijaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni sain mitä idiootimaisempia päähänpistoja ja loukkaantumisia syystä ja toisesta, jotka onneksi pääosin osasin järjellisesti jonkin ajan kuluttua selittää olemattomiin. Kohdistin turhautumiseni tällä kertaa kuitenkin varsin hyödyllisellä tavalla sillä vaadin aina jotain fyysistä tekemistä tai olo vain pahenee. Oikeastaan sitä tarkemmin ajattelematta minä siivosin koko kämppäni (tämä olisi muutenkin pitänyt tehdä aikoja sitten) ja aloitin jopa oman kevätkauteni lähtemällä ensimmäiselle juoksulenkille.

Nyt on olo taas ihan hyvä. Sain jopa tehtyä itselleni kauan haaveilemaani hedelmäsalaattia.

Joku saattoi arvatakin, menkat alkavat taas. Pitääkö sen aina olla tällaista?

Vai että nörtti...

Pure Nerd 52 % Nerd, 30% Geek, 13% Dork

For The Record: A Nerd is someone who is passionate about learning/being smart/academia. A Geek is someone who is passionate about some particular area or subject, often an obscure or difficult one. A Dork is someone who has difficulty with common social expectations/interactions. You scored better than half in Nerd, earning you the title of: Pure Nerd. The times, they are a-changing. It used to be that being exceptionally smart led to being unpopular, which would ultimately lead to picking up all of the traits and tendences associated with the "dork." No-longer. Being smart isn't as socially crippling as it once was, and even more so as you get older: eventually being a Pure Nerd will likely be replaced with the following label: Purely Successful. Congratulations! Also, you might want to check out some of my other tests if you're interested in any of the following: Buffy the Vampire Slayer Professional Wrestling Love & Sexuality America/Politics Thanks Again! -- THE NERD? GEEK? OR DORK? TEST

My test tracked 3 variables How you compared to other people your age and gender: You scored higher than 46% on nerdiness You scored higher than 38% on geekosity You scored higher than 8% on dork points

Link: The Nerd? Geek? or Dork? Test written by donathos on OkCupid Free Online Dating, home of the 32-Type Dating Test

Hihii

Hippie You are 28% Rational, 71% Extroverted, 28% Brutal, and 14% Arrogant.

You are the Hippie! Characterized by a strong sense of extroversion, irrationality, gentleness, and humility, you no doubt frolic through fields preaching peace and free love! Immediately following that, you then frolic to the hospital with herpes! You are probably either very spiritual or needlessly paranoid about "the man", like most hippies, as a result of your focus on intuition and feelings over cold, brutal logic. You are also very, very social. And like any hippie who would have no qualms about hitchiking across the country just to meet some interesting people, you also love to interact with others, even complete strangers. Because we know most any hippie is peace-loving and humble, it stands to reason that you, as well, are terribly gentle and humble, almost to the point of revulsion. Your carefree attitude of peace and harmony is probably very, very sickening to realists or cynics or anyone who isn't a hippie, to tell the truth. In short, your personality is defective because you are overly emotional, extroverted, gentle, and humble--thus making you an annoying hippie. Now go do your drugs and have sex with filthy bearded men in tye dye shirts. To put it less negatively: 1. You are more INTUITIVE than rational. 2. You are more EXTROVERTED than introverted. 3. You are more GENTLE than brutal. 4. You are more HUMBLE than arrogant. Compatibility: Your exact opposite is the Sociopath. Other personalities you would probably get along with are the Hand-Raiser, the Televangelist, and the Robot. * * If you scored near fifty percent for a certain trait (42%-58%), you could very well go either way. For example, someone with 42% Extroversion is slightly leaning towards being an introvert, but is close enough to being an extrovert to be classified that way as well. Below is a list of the other personality types so that you can determine which other possible categories you may fill if you scored near fifty percent for certain traits. The other personality types: The Emo Kid: Intuitive, Introverted, Gentle, Humble. The Starving Artist: Intuitive, Introverted, Gentle, Arrogant. The Bitch-Slap: Intuitive, Introverted, Brutal, Humble. The Brute: Intuitive, Introverted, Brutal, Arrogant. The Hippie: Intuitive, Extroverted, Gentle, Humble. The Televangelist: Intuitive, Extroverted, Gentle, Arrogant. The Schoolyard Bully: Intuitive, Extroverted, Brutal, Humble. The Class Clown: Intuitive, Extroverted, Brutal, Arrogant. The Robot: Rational, Introverted, Gentle, Humble. The Haughty Intellectual: Rational, Introverted, Gentle, Arrogant. The Spiteful Loner: Rational, Introverted, Brutal, Humble. The Sociopath: Rational, Introverted, Brutal, Arrogant. The Hand-Raiser: Rational, Extroverted, Gentle, Humble. The Braggart: Rational, Extroverted, Gentle, Arrogant. The Capitalist Pig: Rational, Extroverted, Brutal, Humble. The Smartass: Rational, Extroverted, Brutal, Arrogant.

My test tracked 4 variables How you compared to other people your age and gender: You scored higher than 11% on Rationality You scored higher than 73% on Extroversion You scored higher than 27% on Brutality You scored higher than 5% on Arrogance

Link: The Personality Defect Test written by saint_gasoline on Ok Cupid, home of the 32-Type Dating Test

Puuhailua

Minulla oli suunnitelmissa kirjoittaa tänään pitkä selonteko siitä mitä kaikkea olen tässä puuhaillut. Mutta nyt olenkin koko päivän lähinnä loikoillut ja nyt lentopallon jälkeisen suihkun jälkeen minulla on lähinnä sellainen olo, etten tiedä mitä noista puuhailuista pitäisi ylipäänsä sanoa. Nehän ovat jo mennyttä aikaa, eikö katse pitäisi pitää tulevassa? Nooh, pieni kertaus tuskin häiritsee ketään.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sain taas pitkästä aikaa oikein kunnon migreenikohtauksen. Siinä menivät sitten torstaiaamun suunnitelmat aivan uusiksi, mutta selvisin sentään jaloilleni puoleen päivään mennessä ja olin kykenevä lähtemään laivalle.

Laivalla oli ihan kohtuullisen mukavaa. Lähinnä se 15 hengen tyttöpoppoo, jolla olimme liikenteessä oli varsin mukava, mutta ne kaikki muut... No, hyvä on, laivalla oli varmasti mukaviakin ihmisiä. Mutta kun ne näkyvimmät ja äänekkäimmät ovat niitä känniääliöitä. Laivalla on kivaa, mutta sieltä on ehdottomasti kivempi päästä pois.

Laivamatkailun jälkeen oli luvassa viikonloppu turussa. Conklaavi oli ja meni, melko vähäisen ohjelman merkeissä tosin. Mutta ihan mukavaa oli sielläkin. Turun mukavinta antia oli minusta kuitenkin olla tuttujen ihmisten seurassa. Olla vaan. Etenkin perjantai-ilta, jolloin tyhjennettiin viinipullo, rakennettiin junarataa ja ihmeteltiin väsymystä oli varsin mukava. Sitä oli ehtinyt kaivata laivamatkan aikana.

Nyt on sitten löhöily jälleen takana ja pitäisi tarttua työhön, mutta kuten tämäkin päivä osoitti, olen vähän saamattomalla tuulella. Kulutin päiväni lähinnä nukkumalla yhtä vierailua ja lentopalloilua lukuunottamatta. Huomenna pitäisi olla taas jo jotain tekstiä valmiina, joten voin ehkä arvata missä merkeissä tämä yö kuluu. Ellen sitten saa päähäni, että saisin muka itseni aiakisin ylös ja tekemään jotain ennen kouluun lähtemistä. Saa nyt nähdä. Toisaalta huomenna ei ole mitään erityistä tarvetta olla huippu pirteänä kun pelikin peruttiin. Snif. Täytyy nyt vain toivoa, että peli saadaan jossakin vaiheessa aikatauluristiriidoista huolimatta edes päätökseen. Nämä tällaiset pelien kesken loppumiset saavat taas miettimään, että pitäisiköhän sitä ottaa taas itselle projektiksi joku peli. Ehkä. Mutta kun en vain ole ikinä omiin peleihini tyytyväinen. Aina puuttuu jotain, aina voisi olla niin paljon parempi. Ja sitten iskee turhautuminen. Mutta ehkä seuraava kerta on erilainen. Sen näkee sitten jos se kerta vielä koittaa.

Mitäköhän tässä sanoisi?

Ensimmäinen kerta kun minulla ei oikeasti ole mitään sanottavaa. En siis edes yritä. Tai ehkä sittenkin..

Viimeisimmät päivät tässä lähiaikoina ovat olleet hyvin eritasoisia. Välillä on niin hyvä olla, välillä on tosi huono olla, välillä sitä vaan on tajuamatta että onkaan. Ja laivamatka lähestyy. Eikö nyt pitäisi olla jo pikkuisen innoissaan asiasta? Vai onko intoilu ylipäätään turhaa? Jos ei odota mitään voi yllättyä positiivisesti. Toivottavasti tämä pitää paikkansa ainakin tällä kerralla.

Tulossa on myös conklaavi. Minä en ole vielä ihan täysin päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä miksi menin lupautumaan sinne työvoimaksi. Ehkä siksi etten osaa sanoa ei? En ainakaan silloin jos periaatteessa olen sitä mieltä että voisi ehkä mahdollisesti sanoa kylläkin. Turhauttavaa. Mutta toisaalta, onpa sitten jotakin tekemistäkin ja eipä tarvitse maksaa itseään sisään. Ihmetyttää silti. (ja huomasin itsekin, että tuossa taas jo yritin itselleni järjellisin keinoin selittää miksi oli lopulta ihan fiksuakin lähteä työvoimaksi, niinpä niin.)

Sain tänään kuulla, että meidän peli alkaa olla loppusuoralla. Pelinjohtaja muuttaa paikkakunnalta ja kaikki muutenkin humpustavat jatkuvasti ties missä. Tuo oli varsin mukava peli taas, joten on vähän harmi, että se loppuu tuollaisten asioiden takia eikä saa ns. arvoistaan päätöstä. Mutta sellaista se on. Niin käy valitettavan usein. Eikä minulla edes taaskaan ole mitään ideaa mistään omasta pelistä. Ehkä sellaista ei sitten ihan vähään aikaan tulekaan. Vaikka eihän sitä ikinä tiedä mitä tässä vielä intoutuu...Mutta epätodennäköistä tuo on.

Mutta niin. Tällä hetkellä on vähän kummallinen olo. Tahtoisin sanoa jotakin, kertoa jotakin olennaista. Mutta en vain osaa. Kaikki millä olisi jotain merkitystä on jossakin sisälläni enkä yltä sinne. Ehkä jollain toisella kerralla.

Ja tahtoisin sitä minttusuklaajäätelöä. Nyt. Heti. Kiitos.