Mistä näitä ihmisiä putkahtelee?

Tämän päivän bussimatka kotiin oli taas osoitus siitä, että täysiä mulkvisteja ihmisiksi löytyy. Ja paljon. Bussissa oli yllättävän paljon enemmän tai vähemmän juopuneita ihmisiä. Osa heistä näytti siltä, ettei varmaan ollut pelkkä parin päivän putki takana...

Ihmisiä oli paljon ja osa joutui seisomaan väkisinkin näiden idioottien vieressä. Arvatkaapa mitä he saivat päähänsä tehdä? Lähteä vertailemaan vieressä seisovien ihmisten perseiden kokoa ja miettimään kovaan ääneen ketä olisi pantavan näköinen ja ketä ei. Voi helvetti sentään. Hermo meinasi mennä itse kultakin. Minä en luojan kiitos joutunut lähettyville kuin bussista jäädessäni, mutta sekin riitti. Minulla ei kerta kaikkiaan riitä huumorin taju tuollaiseen. Ja minkä ihmeen takia kaikki hyvät ja piikikkäät kommentit takaisin heitettäviksi putkahtavat päähän vasta jälkikäteen? Mikseivät ne tule siinä tilanteessa? Miksi sitä pitää hävetä ja yrittää vajota maan alle ja koittaa olla suoraan raivostumatta? argh. Toivottavasti tuota ei tule kokemaan taas vähään aikaan.

Elämän pienet ilot

Näin tänään koskipuistossa keski-ikäisen miehen tekevän yksinään lumiukkoa. Se oli jollakin tavalla hullunkurista mutta siitä tuli todella hyvä mieli. Asia jota ei ihan joka päivä näe.

En muistanut tehneeni eilen salaattia, mutta kun illalla nälkäisenä avasin jääkaapin oven minua kohtasi iloinen yllätys.

Tein tänään myös asioita, joita piti tehdä ja olin hyödyllinen.

Koin oloni ajoittain myös muilla tavoilla hyödylliseksi ja tunsin olevani tarpeellinen.

Koin myös että minusta välitetään.

Aika hyvä päivä, vai mitä?

Ja kaiken tämän lisäksi olen vieläpä saanut nukuttua kunnolla \o/

hyvä olo

Aah. Hyvät yöunet. Hassuja unia. Minä olen mielettömän hyvällä tuulella. Kauankohan tätä kestää? Nyt tästä pitää ottaa kuitenkin kaikki irti.

*hymy* *hymy* *hymy* *hymy* *hymy* *hymy* *hymy*

Stressaamista

Minä taidan olla ihminen joka ottaa pultit jokaisesta pienestä asiasta. Tai siltä minusta tällä hetkellä alkaa vaikuttaa. En saa vieläkään kunnolla nukutuksi, koska joka yö keksin jotain uutta stressattavaa. Stressausta on tuottanut mm. läheiset ihmiset, hajoavat huonekalut, lopputyö, työt yleensä tai se ettei mene töihin ja niin edelleen. Toivon tämän tilanteen tästä pikkuhiljaa rauhoittuvan. Päätin nyt etten ota mitään töitä vastaan muutamaan viikkoon ja koitan oikeasti vain olla. Tehdä vähän koulujuttuja ja yrittää saada pääni järjestykseen.

Koulujutuilla tarkoitan tällä kertaa jotain varsin muuta kuin tuota iänikuista kandityötä. En jaksa ajatella sitä nyt, eikä sillä ole edes kiire. Tällä hetkellä minulla on meneillään viimeinen pakollinen kurssini. Kurssi käsittelee laadunhallintaa ja kehittämistä päiväkodeissa. Tämä on toisaalta varsin mielenkiintoista ja toisaalta taas kuolettavan tylsää. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että sitä pääsee itse pohtimaan sitä, mitkä asiat omasta mielestä vaikuttavat päivähoidon laatuun. Onko siinä kyse ainoastaan lapsiryhmien koosta, aikuisten määrästä, fyysisistä tiloista, turvallisuudesta, tekemisestä vai mistä? Onko parempi se, että lapsille järjestetään mahdollisimman paljon tekemistä ja viihdykettä vai onko sittenkin tärkeämpää se, että tämä ns. viihdyke on kasvatusta eteenpäin vievää ja pitkäkestoista niin että samoihin aiheisiin palataan uudelleen? Minulle itselleni on nyt jo kehittynyt melko selkeä kuva siitä, mitä itse pidän laadukkaana varhaiskasvatuksena, mutta toisaalta jos opinnot ovat kuitenkin vasta tässä vaiheessa ja työelämästä on vasta vähän kokemuksia niin voi olla, että mielipiteetkin vielä pääsevät muokkautumaan. Joka tapauksessa siinä on monen monta tekijää, joista tuo soppa syntyy. Tylsäksi puolestaan tuon aiheen tekee se, että tietysti tämän kurssin puitteissa on pakko tutustua joka ikiseen viralliseen paperiin, jota päivähoidon laadusta on kirjoitettu. Ja ministeriöt jos ketkä osaavat kyllä kirjoittaa puuduttavia selontekoja. Huoh.

Mutta, että sellaista. Tuon kurssin tiimoilta pääsen taas käymään kotonakin kun yritän väsätä jotakin laatustrategiaa tuonne kotipaikkakunnan lähettyville erääseen päiväkotiin. Saa nähdä mitä siitä oikeasti tulee. Hirmu innokkailta he siellä vaikuttivat, mutta osaankohan minä tehdä niitä asioita mitä pitäisi ja kohtaavatkohan käytäntö ja nuo odotukset lainkaan. Ehkä minä kuitenkin laadin jonkinlaisen sähköpostin jossa kerron mistä on kyse vielä varmuuden vuoksi.

Muuten maailma makaa yhä selällään. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Minä olen kohtuullisen tyytyväinen kaikkeen. Välillä olen onnellinen, välillä vähemmän onnellinen, mutta joka tapauksessa varmaankin kohtuullisen tyytyväinen. Vaikka tahtoisinkin pystyä paljon enempään kuin mitä pystyn tällä hetkellä. Mutta jos parhaansa yrittää tai edes yrittää niin kai sekin jo jotain merkitsee...

Piletystä ja vähän muutakin

Tänään oli meneväinen päivä huonosti nukutusta yöstä huolimatta. Aamulla heräsin taas tavattoman aikaisin huonosti nukutun yön jälkeen, mutta se ei kuitenkaan kovasti häirinnyt maailman pyörimistä minun osaltani ainakaan tämän päivän osalta.

Aamupäivästä suunnattiin pikkuveljen kanssa kaupungille. Keskusta pitäisi olla lauantaisin minulta täysin kiellettyä aluetta. Siellä on vain kaduilla ja kaupoissa ihan liikaa ihmisiä. Sitä iskee ihmeelliset aggressiokohtaukset päälle kun joutuu pujottelemaan ihmisvilinässä jossa kaikki aina joko kulkevat aivan liian hitaasti, ovat huonolla tuulella ja tuuppivat toisiaan tai ainakin jotakin noista. Minä lukeudun siihen ihmismassaan joka yrittää sitten mahduttaa itsensä mahdollisimman pieneen tilaan ja toivoo, että kädessä olisi viidakkoveitsi, jolla voisi raivata tiensä ulos. Toisaalta tämän päivän ostoshelvetistä jäi myös paljon kivaa käteen. Uusi takki, vyö ja levy. Eli turhaan valitan. Näin jälkeenpäin edes se ruuhka ei enää tunnu niin kamalalta.

Iltapäivällä siirryimme sitten kuluttamaan tyrin rahoja alkon puolelle ja melko pikaisesti olimmekin kerhohuoneella boolia vääntämässä ja sitä myös juomassa. Kiva, että jotkut jaksoivat tulla paikalle. Minulla ainakin oli suurimman osan ajasta varsin mukavaa vaikka jossakin loppuvaiheessa (vai voiko sanoa mitään loppuvaiheesta jos kerran on jo ennen puolta yötä kotona?) väsähdin ihan totaalisesti. En sitten lähtenyt jatkoilemaan tai tehnyt muutakaan erityistä. Taapersin vain kassit tyhjistä pulloista kilisten kotiin ajatuksena kaatua suoraan omaan sänkyyn nukkumaan vaan tässäpä minä yhä istun koneen ääressä. Ehkä minä kuitenkin suuntaan kohta petiin sillä leukani repeävät kohta tästä haukottelusta.

vieraita ja paikkoja tai vieraita paikkoja

Viime yö oli taas unen riemuvoitto. Nukuinkohan ehkä jopa jossakin välissä puoli tuntia yhteen menoon? Ehkä mahdollisesti. Kovin katkonaista uni joka tapauksessa oli ja päivä oli sitten enemmän tai vähemmän väsyneen oloinen.

Toisaalta taas sain aikaiseksi kaiken näköistä. Enemmän ja vähemmän järkevää, kuten aina. Sain kömmittyä ylös sängystä niin, että jaksoin raahautua tunnillekin ja tein jopa kandityötä. Sen lisäksi tuli äiti, isi ja pikkuveli käymään ja jaksoin olla tosi sosiaalinen. Ja näiden lisäksi jumiuduin puoleksi tunniksi hissiin, enkä suinkaan yksinäni. Pienessä hississä oli viisi ihmistä. Onneksi kenellekään ei ilmennyt ahtaan paikan kammoa. Pikemminkin hississä oli tunnelmaa ja aika kului kuin siivillä. Johtuen ehkä pienestä hapen määrästä ja absurdista tilanteesta noin yleensä. Mutta että sellaista kokemusmatkailua tänään.

Nyt ennen huomisia kevätjuhlia ja pikkuveljen kanssa tehtävää ostosrumbahelvettiä ajattelin ottaa pienet torkut, tai sitten oikein ihanat ja pitkät yöunet jos se vain jotenkin on mahdollista. Katsotaan nyt mitä tapahtuu. En enää jaksa asettaa suuria toiveita, silloin ei ainakaan tule nukutuksi.

Särkyä ja ahdistusta

Tänään on ollut tosi huono päivä. Kaikin puolin oikeastaan.

Heräsin päänsärkyyn, joka ei hellittänyt täysin missään vaiheessa. Nukuin kahdet päikkärit, mitkä olivatkin päivän kohokohta ja pelastus. Muun ajan podin ahdistusta ajan riittämättömyydestä ja siitä mihin kaikkeen olen lupautunut ja mitä kaikkea pitäisi tehdä.

Tästä ahdistuneena päätin, että jotain on oikeasti tehtävä. En voi mennä töihin. Minun on pakko hetken aikaa yrittää keskittyä opintoihini. Saa nähdä mitä tästä tulee, mutta katsotaan. En minä tällä varmaan ainakaan mitään enää pahenna.

Syvä huokaus

Väsyttää. Ihan tajuttomasti. Muttei kuitenkaan nukuta. Alkaa olla vähän turhan tuttu tunne taas. Tosin nyt vielä tämän tilan aiheuttaa iltasella juotu kahvi.

Mutta tosiasia on, että olen taas vaihteeksi nukkunut todella huonosti. Enkä oikein tiedä syytä. Ehkä minä vain tosissani stressaan tuosta opiskelusta vähän turhan paljon. Tai sitten minä stressaan vain ihan kaikesta. Mietin ja pohdin asioita ja olen epävarma. Mitä jos mistään ei tule mitään? Mitä jos, mitä jos, mitä jos? Ja silti olen aika tyytyväinen ihan kaikkeen. No, ehkä opiskelua lukuunottamatta ihan kaikkeen.

Kohta aion laittaa pääni tyynyyn ja toivoa, että pitkästä pitkästä aikaa saisin nukkua yöni heräämättä. Jossain vaiheessa on pakko taas tulla sellainen kausi, jolloin en herää muutamaa kertaa aamuyöstä aivan pirteänä. Tämä tällainen yöllä haahuilu väsyttää.

Sietokyky on kumma juttu

Tänään minun päässäni on pyörinyt monen moisia ajatuksia ihmisen sietokyvystä. Ihminen kun noin yleisesti ottaen sopeutuu järkyttävän nopeasti kaikkiin muutoksiin ja selviää mistä vain. Ainakin melkein. Tai ihmisestä riippuen.

Minä en tänään selvinnyt kipuiluistani ja kärsin sitten koko loppu päivän huonoa omaatuntoa. Eilen jo masu oli kummallisen tuntuinen ja tänään aamulla ehkä vielä suuremmassa määrin. Suuntasin kuitenkin töihin, mutten pysynyt siellä kuin pari tuntia ja lähdin lääkärin kautta kotiin. Lääkärissä epäiltiin ettei tauti olisi mahatautia, mutta masu oli silti kummallinen. Kotiin päästyäni oleilin hetken koneella ja puuhastelin kaikkea pientä kunnes päätä alkoi särkeä aivan hillittömästi. Kunnon migreenikohtaus olisi ollut tuloillaan, mutta tarpeeksi aikaisin otettu lääke ja muutaman tunnin lepo auttoivat. Tuon "kohtauksen" jälkeen olen ollut aivan kunnossa, masu mukaan lukien. Siksi siis myös huono omatunto. Tämä päivä olisi ollut mahdoton töissä, viimeistään tuo migreeni olisi ajanut minut sieltä pois, mutta huomisen osalta tilanne on aivan toinen. Minua ei vaivaa mikään. Olen täysin kunnossa. Ja sitten joudun kuitenkin olemaan pois. Toisaalta taas puuhaa kyllä on kunhan vaan osaisi tehdäkin jotain muuta kuin vain istuskella ja ihmetellä. Mutta siis minun veikkaukseni mahakivuista oli se, että jälleen kerran tuo pahainen migreeni vain sekoitti minun koko elimistöäni.

Sietokyvystä ja sen ylityksistä täytyy sanoa vielä sen verran, että minusta on tavallaan hieman hämmentävää se, että minua pidetään (tai ainakin eräät henkilöt pitävät) vahvana ihmisenä, joka selviää "mistä vain". Mietin, että selviäisinköhän vain. Ehkä minä siedän yhtä ja toista ja sopeudun tilanteisiin nopeasti, mutta missä menee se raja jolloin sietokyky ylittyy? Koitan muistella elämääni taaksepäin enkä saa mieleeni kovin montaa tapausta (kaksi), jotka olisivat menneet täysin yli sieto- ja käsittelykyvyn. Mutta toisaalta kun niistäkin on selvitty ilman suurempia vammoja niin kai ne on jotenkin sietänyt ja käsitellyt ajan kanssa joka tapauksessa. Nyt täytyy vain koputtaa puuta ja toivoa ettei sitä ikinä tule elämässä vastaan tilanteita, joista ei oikeasti enää olisi millään tavalla kykeneväinen selviämään. Loppujen lopuksi on niin paljon kaikkea pahaa mitä voi tapahtua. Mutta toisaalta on myös niin paljon hyvää...

Herne nenässä

Kuten eräs neljävuotias tänään päiväkodissa totesi kun muut kertoivat hänen tönineen: Noilla muilla on vaan herne nenässä ja hermot riekaleina. Sellaista tänään.

Muutakin asiaa päiväkodista (yllätys, yllätys). Tänään oli paljon melua ja fiksuakin puhetta lintuinfluenssasta. Mietittiin, että miten helposti se oikeasti tarttuu lapsiin kun nuo pienet laittavat pihallakin kaiken suuhunsa. Onko oikeastaan mitään keinoa edes estää sitä? Kaikkea kun ei mitenkään voi huomata, tai jos huomaa niin ei ehdi enää puuttua.

Mietittiin myös porukalla sitä miten päiväkoteja pidetään oikeina tautipesäkkeinä. Totta sekin. Sitähän ne ovat, mutta mutta...Periaatteessa päiväkotien ei tarvitsisi olla sen suurempia tautipesäkkeitä kuin minkä tahansa koulun tai työpaikan, jossa on paljon väkeä. Päiväkodit ovat kuitenkin tällä hetkellä aivan eri tasolla. Koko ajan on joku pöpö pyörimässä. Mutta kuinkakohan moni vanhempi miettii sitä, että he itse voivat vaikuttaa tuohon varsin paljon? Tosiasia on se, että vanhemmat tuovat lapsensa aivan puolikuntoisina hoitoon ja usein myös silloin, vaikka olisivat itse jo aamulla todenneet, että lapsi on varmaankin kipeä. Onko silloin jokin ihme, että tauti aina vain tarttuu useampiin ja useampiin? Toisaalta taas ymmärrän täysin senkin, että töistä ei ole mukavaa olla poissa älyttömän paljon. Monesti on helpompi todeta, että lapsi vaikuttaa hieman sairaalta ja viedä se silti hoitoon ja odotella sitten soittoa mikäli lapsi sairastuu "oikein toden teolla". Näinhän se käytännössä sujuu. Mutta kyllä se silti saa pikkuisen harmittaa, että tuota tautipesäke asiaa pidetä päiväkodin vikana. Hö.

Taudeista puheen ollen, olen tänään itse ihmetellyt oloani ja miettinyt, että olenko saamassa tuon ikävän mahataudin, joka lapsissa tällä hetkellä kiertää. Vasta yksi aikuinen on sairastunut, mutta se toisaalta jo osoittaa, että kyseessä ei ole pelkkä lasten tauti. Katsotaan nyt millaiseksi olo kehkeytyy. Välillä on parempi olla, välillä vähän huonompi. Päiväunet auttoivat pääsemään yli ainakin pahimmasta olosta heti töistä tultua. Ehkä tämäkin tästä. Jaksan vaan ihmetellä, että mikäköhän tautipesäke minä oikein olen kun en ole ikinä terve. Sillekin hö.

-tun tylsää ja se näkyy

Minä taidan olla koukussa tällaisiin idioottijuttuihin. Sellaista se on. Ehkä tämä taas kertoo jotakin jostakin, tai sitten ei. Sitä mistä tämän taas nappasin en kehtaa edes kertoa.

TÄMÄNHETKINEN:
1. Sijainti? - Peltolammi, Tampere. Oma kämppä.
2. Opiskelu/työpaikka? - Tampereen yliopisto/Lepolan päiväkoti (vielä tämän viikon loppuun sitten taas muuttuu)
3. Vaatetus? - Alusvaatteet, musta toppi ja villasukat.
4. Olotila? - Väsynyt mutta onnellinen.
5. Musiikki? - Hiljaisuus seuranani (päivän metelin jälkeen en edes halua kuunnella mitään)
6. Ärsytys? - Koulu
7. Ilon aihe? - Ihanat ihmiset
8. Ihastus? - Viimeksi tänään aamulla ihastuin ikihyviksi: http://mfrost.typepad.com/photos/uncategorized/dws_1.jpg
9. Ajatus? - Miksi on niin kylmä? Miksi kaikki ovat kipeänä? Enhän minä vain sairastu? Miksei voisi olla tyytyväinen vähään? Miksi kaiken täytyy aina olla jollain tavalla niin pirun hankalaa?
10.Mieliteko? - Salmiakki

VIIMEISIN:
1. Humala? - öh, öh. Ei voi muistaa, mutta ei siitä kovin pitkää aikaa ole.
2. Automatka? - Bussikyyti melkein keskustasta kotiin.
3. Kalenterimerkintä? - Tämän päivän työaika ja mafiamuistutus, jonne en kuitenkaan raahautunut paikalle.
4. Elokuva? - Star trek: Nemesis
5. Tekstiviesti? - Pikkusiskolta \o/ (kertoo kaiken olennaisen)
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - Hampulääkäri pari kuukautta sitten.
7. Vaateostos? - Ostin Lindexistä sukkia pari viikkoa sitten.
8. Matka? - Kävin Turussa toissa viikonloppuna, voihan sen laskea matkaksi?
9. Pettymys? - Petyn johonkin asiaan joka päivä. Tänään petyin siihen etten ole vastustuskykyinen taudeille vaan olen saanut itseeni ärsyttävän kovan nuhan (taas).
10. Unohdus? - Unohdin tänään puhelimen kotiin koko päiväksi.

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - Kesällä takuu varmasti jotakin festareita, mutta tällä hetkellä ei taida olla mitään varmaa tiedossa.
2. Yöpaikka? - Oma sänky <3
3. Ostos? - Ruokaa.
4. Rahanlähde? - Opntotuki, opintolaina, sijaisena olemisen tulot silloin tällöin.
5. Tavattu ystävä? - Tänään Tuomo.
6. Soitettu puhelu? - Äiti
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - Nenän niistäminen.
8. Juhlan aihe? - Nyt ei juhlituta. Ensi viikon viikonloppuna kevät.
9. Lupaus? - En aio luvata mitään mitä en aio pitää.
10. Syöty ruoka? - Appelsiini ihan kohta.

LEMPI:
1. Jogurtti? - Vanilja-mansikka
2. Tupakkamerkki? - plääh
3. Piirretty elokuva? - Henkien kätkemä
4. Itsetehty ruoka? - Tämän hetken olotilan mukaan: seiti, valkoinen kastike ja perunat. Tunnin päästä olisin jo eri mieltä.
5. Rakkauslaulu? - the Smashing Pumpkins: Tonight, tonight (on se kai rakkauslaulu siinä missä mikä tahansa muukin)
6. Baari/Ravintola? - Riippuu mitä tahtoo. O'connels voisi olla.
7. Auto? - Sellainen jonka hajoamista ei tarvitse koko ajan pelätä ja mikä liikkuu.
8. Sunnuntain viettotapa? - Löhölöhö.
9. Ruokakauppa? - Mahdollisimman halpa ja hyvä valikoima.
10. Levyn kansi? - nyt edessä olisi Björkin Medulla, sekin on ihan kiva.

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - Fantan joku vihreä.
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - Idiootti naapuri.
3. Herätys? - Ennen yhdeksää.
4. Suudelma? -Sellainen jolla ei tarkoita mitään.
5. Karkki? - Liian imelä ja makea ja pehmeä (hedelmä)
6. Puoli itsessä? - Kova ääni, ärsyttävä käyttäytyminen, kiukustuminen, päättämättömyys ja tietty migreeni.
7. Sairastettu tauti? - Oksennustauti
8. TV-ohjelma? - Melkein kaikki (en omista tv:tä joten aika vaikea lähteä nimeämään), sanotaanko vaikka Salatut elämät
9. Alkoholijuoma? - Viski
10. Kieli? - Saksa eiku ruotsi eiku eiku. Molemmat ovat ruman kuuloisia, mutta eri tavoilla.

Armoton väsymys

Minä tosiaan tahtoisin muutaman tunnin lisää vuorokauteen. Kiitos. Ja mihinkö käyttäisin tuon ajan? No, nukkumiseen. Ja silloinkaan vielä eivät koulutyöt edistyisi yhtään. Masentavaa eikö totta? Onneksi tämä on tällä erää viimeinen viikko töissä ja sen jälkeen voin taas yrittää saada jotakin aikaiseksi. Niin aina. Kuka tätä enää uskoo?

Pakko kai kirjoittaa työasioista kun ei muutakaan keksi ja koska se nyt kuitenkin pyörii mielessä. Töissä nimittäin oli aika kummallinen päivä tänään. Olen siis päiväkodissa, ihan pienten osastolla. Lapsia on 13 joista vanhin on juuri täyttänyt kaksi vuotta. Tänään oli poissa viisi lasta, kaikki oksennustaudissa. Nyt voidaan siis vain hurrata ja odottaa missä vaiheessa se iskee meihin aikuisiinkin (argh). Tästä lapsivajeesta johtuen oli hämmentävän rauhallista ja hiljaista. Tämän rauhallisuuden lisäksi ryhmässä aloitti tänään uusi poika, ihan vauva vasta. Tuo pikku poika ei osaa vielä kävellä ollenkaan, ei puhu mitään mutta hymyilee sitäkin suloisemmin. Tuollaiset suloiset tapaukset saavat aina toisinaan ihan todenteolla pohtimaan, että haluaakohan sitä itse joskus hankkia lapsia.

Minun täytyy sanoa ihan rehellisesti, että en tiedä haluanko. Toisaalta haluan, toisaalta en. Toisaalta lapset ovat minusta vallan ihania ja olisi jotenkin erikoinen ajatus ettei sitä ikinä olisi itsellä omia (oikeasti omia, adoptoituja, sijais tms.) lapsia. Sitten taas toisaalta sitä saa seurata jatkuvasti tuttujen ja tuntemattomien osalta sitä miten paljon lapsi myös rajoittaa elämää, millaisia kuluja se aiheutta ja noh, väkisinkin sitä miettii, että onko se ilo mitä lapsesta voi saada sen arvoista. Ehkä tästä tekstistäkin se paistaa jo läpi: Kyllä minä taidan elätellä toiveita siitä, että minulla on joskus lapsi, mutta tulenko ikinä saamaan/hankkimaan sitä on taas aivan toinen asia. Oli miten oli, tuo on jotakin hamaan tulevaisuuteen liittyvää pohtimista. Mitään ajankohtaista tuossa ei ole.

Lapsen miettiminen taitaa osoittaa myös jotakin väsymyksen tasosta. Tämä olkoon aihe josta ei taas tarvitse hetkeen keskustella.

Hmmm?

Yksi päivä on kyllä aika lyhyt aika mikäli se yrittää kovasti olla pitkä aika. Hyvästit eivät kestäneet edes vuorokautta. Mutta tapahtuikohan sinä aikana jotakin? Osuivatko jotkut ajatukset kohdalleen vai muuttuiko mikään? Olen hämmentynyt.

Ehkä voisin sanoa olemisesta yleensäkin jotakin. Sitä en ole tehnyt taas aikoihin. Käyn töissä ja kulutan aikani nukkumalla. En saa aikaiseksi koulutehtäviä motivaation ollessa yhä pohjalukemissa. Toisaalta onpa nyt sentään sitten vielä viikon verran töitä. Sitten saa taas nähdä, että mihin suuntaan elämä kuljettaa. Vaikkakin tällä hetkellä kerrankin tuntuu siltä, että pystyn itse edes jossakin määrin ohjailemaan tuota kulkua. En vain oikein itsekään tunnu tietävän mihin suuntaan sen haluaisin kulkevan. Tahdon ristiriitaisia asioita. Haluaisin valmistua, mutta en haluaisi lopettaa opiskelua. Haluaisin tehdä töitä ja silti opiskella. Haluaisin tietää kaiken ja vain laiskotella.

Kaiken kaikkiaan minä taidan olla elämääni aika tyytyväinen. Ehkä juuri siksi minä toivoisin kaiken pysyvän juuri tällaisena enkä tahtoisi mitään suuria asioita horjuttamaan tätä juuri tällä hetkellä. Sitten taas toisaalta muutos tekee usein vain hyvää. Ehkä minä nyt kuitenkin haluan vain katsoa, että mitä tapahtuu. Toivoa parasta ja odottaa pahinta. Niin aina.

Jäähyväiset

Menettäminen ja luopuminen ovat vaikeita asioita. Erityisesti kun luopuu jostakin minkä oikeastaan kuitenkin tahtoisi pitää.

Tein tänään yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä, vaikka toisaalta tuntui ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Sanoin hyvästit ihmiselle, josta kuitenkin välitän paljon. Mutta vaihtoehdot muulle olivat sellaisia, joita minä en ollut valmis kohtaamaan.

Nyt minä toivon kaikkea hyvää ja sitä, että vielä jonakin päivänä kykenemme olemaan ystäviä. Elättelen toiveita siitä. En halua luopua kokonaan. En halua menettää.